perjantai 5. helmikuuta 2010

Persujen ryhmä hajosi – vain istumajärjestys muuttui

Perussuomalaisten Sodankylän valtuustoryhmä on erottanut ryhmäjohtajansa luottamuspulan vuoksi. Erotettu ryhmyri käyttää omasta valtuustoryhmästään nimeä “perussuomalaisten valtuustoryhmä 1”.

Valtuustoryhmien hajoamisessa tai niistä irtaantumisessa ei sinänsä ole mitään tavatonta. Tällaista voi sattua ja tapahtua joka valtuustokaudella ja joka valtuustoryhmässä. Tässä kuitenkin on kyse erottamisesta luottamuspulan johdosta. Kaksi erotti yhden.

Luottamuksen menetyksen syynä on se, että erotettu ryhmyri allekirjoitti kunnanhallituksen luottamuksen kyseenalaistaneen aloitteen ainoana perussuomalaisena, ja kertomatta siitä muille ryhmänsä jäsenille.

Mikä näistä on luottamuspulan pääsyy? Kunnanhallituksen luottamuksen kyseenalaistaminen sinänsä? Eikö sitä olisi saanut kyseenalaistaa? Itse valtuustoaloitteen allekirjoittaminen? Eikö sitä olisi ilman ryhmäpäätöstä saanut allekirjoittaa? Vai se, ettei hän kertonut asiasta muille jäsenille, jotka myös ehkä olisivat halunneet allekirjoittaa aloitteen.

Sodankylässä kunnanhallituksen luottamusta horjuttanut tapaus liittyy siihen, että nykyisen kunnanhallituksen puheenjohtajan lähisukulainen on valittu tärkeään kunnan pestiin.

Lähetä kommentti