keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Nautin, kun voin auttaa puolustuskyvyttömiä ja murskata paskiaisia!

Austalialainen nettiaktivisti mullistaa Afganistan paljastuksillaan nykyaikaista sodankäyntiä. 90.000 salaiseksi tarkoitettua asiakirjaa saatettiin julkisuuteen Wikileaks- verkkopalvelun kautta.

Sotapropaganda- ja tiedusteluosastot eri maissa ovat aivan uuden haasteen edessä. Mikä tahansa ei menekkään enää läpi. Kaikki voi paljastua reaaliaikaisesti. Paljastuu! - varmaan siitä on tästä lähtien lähdettävä.

Sodankäynnissä kuulemma totuus on aina ensimmäinen häviäjä. Eikö tämä enää pädekkään? Joudutaanko totuus ottamaan tosissaan huomioon, ja perustelut kertomaan kansalle aina ja etukäteen niin karuina, kuin ne todellisuudessa ovat.

Aikakausi, jolloin histortioitsijat kirjoittivat sodankäynneistä säällisen ajan kuluessa jälkijättöisesti, ja aina voittajien sanoilla - on auttamattomasti ohi.

Nyt vuodatetut asiakirjat ovat järisyttävyydessään merkityksellisempiä, kuin 1990-luvun STASI - arkistojen paljastukset. Ne olivat julkitullessaan jo mennyttä aikaa. Nämä Afganistan-asiakirjat ovat reaaliaikaa, ja vaikuttavat tätä sotaa pidemmälle tulevaisuuteen.

Irakistahan ei sitten löytynyt niitä joukkotuhoaseita, joilla hyökkäystä perusteltiin. Sota jatkuu edelleen, vaikka lopullista voittoa on jo tovin julistettu.

Iranin vastaisia pakotteita meille perustellaan maan oletetuilla pyrkimyksillä valmistaa oma ydinase. Onko siihen liittyvien salaisten asiakirjojen julkistaminen seuraava suuri paljastus?

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Kalamies ja kala

Joutessani, tai tekemätöntä työtä välttääkseni kutsuin itseni järven äärelle. Joutoaikaa palkanmaksuaikojen välissä oli sellaiset viisi tuntia. Sellaista ajanpätkäähän ei voi käyttää mihinkään muuhun hyödylliseen, kuin kademielen hankkimiseen siltä, kellä on enemmän ja erilaista kuin itsellä.

Auton suunta kohti pohjoista. Väistele poroja! Niitä pölvästejä jukuripäitä. Laiskasti, kuin katsojansakin, löntystelevät pitkin tietä ja sen piennarta. Menisivät metsään. Se on niille varattu - ja sääskille ja mäkäröille ja muille Luojan turhakkeille. Tie on minua ja autoani varten. Maksan muuten molemmista - siitä tiestä ja siitä autosta.

Perillä tuvan emäntä otti vastaan. Otatko kahvia? Pullaakin oli ostanut näytille siitä paikallisesta kaupasta, joka ei varmaankaan ollut Siwa. "Kaksi siivua kuppia kohti"- se on fiiniä, sopii myös vieraalle. Pitkäripasessa ei vissiin ollut käynyt. Tai sitten se lasti oli ovelasti piilotettu vierailijalta myöhempää omaa käyttöä varten.

Tuvan isäntäkö kalassa? Niin - tulevat kohta. Siis poika mukana? Päättelin mielessäni. Ovela isäntä. Peijoonilla 150 heppanen nelitahtimootori, jonka käynti on niin siroa, kuin sääsken surina. Sitähän ei päiväsaikaan edes huomaa. Yön silmässä se kuitenkin on ylitsepääsemättömän häiritsevää. Kerkesin vastaanottamaan ÖKY-veneen rantautumista. Minun räkningin ja pörssin mukaan laskettuna ja hinnoiteltuna. ÖKY mikä ÖKY!

Tuliko kalaa? Tuli, mutta sinttinä sitä ei kehtaa maalle saakka tuoda. Ei koskaan alle kolmikiloista. Muina miehinä isäntä järjestelee, siivoilee ja puunailee sitä uisteluvenettä. Todellinen tarkoitus on tietysti esitellä vehjettä minulle. Vapoja pitkälti toistakymmentä. Jokaisella oma paikkansa veneessä. Kelkan ja painojen avulla tuo isäntäkalamies välttyy siimojen sotkeutumiselta. Harmi! Samalla välttyy saalittomalta kalareissulta. Edelleen harmi! Ylväs vaparivistö ovat kuin haravan piikit. Niiden avulla vedenalainen saalis "haravoidaan" veneeseen. Se tapahtuu aina suoraan veneen perästä. Ei kuulemma koskaan sivusta, vaan suoraan perästä. Sieltä se saalis nousee!

Mieleen äljähti, että tuota samaa haravontitaktiikkaa itsekin noudatan mustikka ja puolukkametsässä. Kalastusvälineiden ja marjastusvälineiden investointikustannusten ero on kuitenkin aika valtaisa. Marjastukseen en tartte, kuin repun, termoksen ja poimurin. Isäntäni tarttee veneen, trailerin, vapoja, kelkkoja, painoja, uistimia, sammuttimen, vakuutukset, luvat, yms. - sekä kaikki muut herkut, joita muilla kalamiehillä ei ole.

Kalan ja kalamiehen välinen suhde on näiden vempainten johdosta kuitenkin räikeästi epäreilu. Kalalle ei jää saumaa, eikä tilaisuutta piiloutua. Vempaintensa avulla kalamies tietää asteiden tarkkuudella millainen lämpötila on missäkin syvyydessä? Millaiset virtaukset ovat missäkin? Millainen uistin mihinkin ilmaan, säähän ja veteen sopii? Todella epäreilu kamppailutilanne.

Sitten kalamiehemme vielä kehtaa rehvastella saaliillaan kavereilleen ja muille, jotka jaksavat kuunnella. Kalamiehemme loukkaa kalan yksityisyyden suojaa valokuvaamalla ja ikuistamalla uhrin ja saaliin asemaan ajamansa luontokappaleen. Härskeimmät vielä palsamoivat ja ristiinnaulitsevat seinälle upeimmat saaliinsa. Ja kaikki pällistelevät ja fiinisti keskustelevat Koska ja miten tuonkin sait pyydykseen?

Yksi pieni, mutta merkittävä yksityiskohta miellytti tätä vierailijaa. Olipahan ainakin yksi kalaverkko tutun risainen ja sotkuinen. Olin vaiti, mutta mielessäni hiljaa myhäilin ... Ahti suo antejaan!

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Gallup PerusJusseja

Se, jolla on yksi kello - tietää paljonko se on. Se, jolla on kaksi kelloa - ei ole koskaan varma!

Ystäväni Pertin "päivän mietelause" vaaliryhmäni Facebook- sivulla tuli mieleeni, kun selailin Uuden Suomen blogeja. Kinastelevat siellä gallupeista. Turhaan!

Kumpikas niistä on oikeampi ja miellyttävämpi gallup - YLE:n vai Hesarin? Kummastako nostaisi rintaa hieman soikeammalle, ja kummastako laittaisi selkää hieman kyyrymmälle. Rintarottinki - asento ensimmäisessä, ja kyykkyasento jälkimmäisessä on oikea vaihtoehto. Sillä saisi myös lisää tyylipisteitä. Nöyryydellä meinaan!

Uudellemaalle puoluettaan pelastamaan siirtyvä - "kerran luulin erehtyväni, mutta olinkin väärässä" - Väyrynen mainosti edellisissä eduskuntavaaleissa itseään sloganilla "Eihän minulla ole vielä yhtään ääntä!" Vaalien jälkeen niitä sitten olikin. Varmaan oli kiva olla nöyrä ennen, ja tyytyväinen jälkeen. Näilläkään spekulanteilla ei ole vielä yhtään ääntä tallessa, eikä hukassa.

Samaa rulettia samat päällysmiehet pyörittävät eri sanoin, ja eri järjestyksessä. Avainsanoina vilahtelevat vuorollaan sukupuolineutraali avioliitto, pakkoruotsi, maahanmuuttopolitiikka, Pridekulkue yms. Ja tietysti sen spekulointi, kuinka hyvin meillä laskennallisesti kunakin hetkenä menee? Tähän kuonaan hukkuvat tärkeät puheenvuorot itse asiasta, jonka vuoksi kukin on itsensä likoon laittanut, ja ehdolle asetettu.

Tällaisia mietteitä näillä selkosilla.

torstai 8. heinäkuuta 2010

Onnellinen mies

Makkaraa, mansikoita ja saunan löylyt! 89-vuotiaan sotaveteraanin päivä uudessa kodissaan. Lähes vuosi siihen meni. Viranomaiset jaksoivat vetkutella ja vältellä. Vanhus jaksoi odottaa ja toivoa. Ystävät jaksoivat tukea ja vaikuttaa.

“Sisukkaat juttukaverit” kertasivat menneitä Suomikodin pihamaalla. Hyvillä mielin ja vailla katkeruutta. Muutos ensimmäiseen tapauksesta näkemääni videoon on valtaisa. Kylmän rauhallisesti vanhus kertoi hyvästä olostaan, kun sieltä “vankilasta pääsi pois”. Veikko pääsi vihdoin Ruotsissa suomenkieliseen hoitokotiin. Ei haittaa, vaikka se hieman enemmän maksaakin kokoomusjohtoiselle Vaxholmin kunnalle. Ihmisyys on toteutunut.

Toinen vanhus - Irina Antonova – oli lehtikuvien perusteella silminnähden piristynyt päästyään uuteen kotiinsa VIlla Inkeriin Venäjälle. Omaiset halusivat hänen jäävän ensin Suomeen, ja pelastivat hänet sitten Suomesta. Pitkittyneestä epävarmuudesta. Jatkuvasta varpaillaan olosta. Virkavallan uhasta.

Kolmas vanhuksemme – egyptiläinen mummo – on saanut Suomessa lisäaikaa siihen asti, kunnes lainsäädännössä niin sanottu “mummopykälä” on viilattu sellaiseen muotoon, jossa inhimillisyys saisi sijaa lain kirjailussa.

Liikkasen Antti varmaan kertoo kenen sanonta on “Mikä ei ole oikeus ja kohtuus – ei voi olla lakikaan!”

torstai 1. heinäkuuta 2010

JOKI

Rovaniemen kaupunkia komistaa kahden joen yhtymäkohta. Kemijoki ja Ounasjoki kohtaavat toisensa keskeisellä paikalla kaupunkia. Ounasvaara seuraa tuota luonnonilmiötä noin 220 metrin korkeudella merenpinnasta. Minä tein virran viemänä ja yllytettynä “Turhaa työtä?” Kemijoen saaressa, jonka nimen alkuosa alkaa KOTI- sanalla.

Joella olivat viettäneet aikaansa myös Leh Meh, Hafsa, Manzar, Adelisa, Musa ja Hawa yhdessä ohjaajiensa kanssa. Mitä he hakivat? Miksi hakivat? Ennen kaikkea - Mitä löysivät? Osana Lastenkulttuurikeskusten Taikalamppu verkostoa nuoret (12 – 14v.) olivat toteuttaneet JOKI- valokuvanäyttelyn.

Aika rientää, joki virtaa, sade ropisee ja elämä vie. Kertaakaan samaan virtaan, sateeseen tai hetkeen ei voi palata uudelleen. Ainoan mahdollisuuden tarjoavat muistot ja mielikuvitus. Todellisuus on tässä suhteessa toisenlainen ja armoton. Kohtalo on heittänyt näyttelyn toteuttajat Ounasrinteelle. Täällä on heidän uusi asuinympäristönsä, jossa tulevaisuus täytyisi kohdata avoimin mielin. Asuinympäristö luo puitteet, mahdollisuudet ja rajat, joissa voi toimia itse oman tulevaisuutensa tekijänä. Tarjottimella niitä ei kenellekään eteen tuoda, vaan ne olisi itse löydettävä ja hyödynnettävä.

Tätä luonto- ja asuinympäristöä nuoremme olivat tutkailemassa ja kuvaamassa. Kutsuttakoon sitä sitten vaikka kotouttamiseksi. Parempi termi kyllä olisi kotiutuminen. Kotouttamisessa painottuu liiaksi se, että joku muu tekee jotain jonkun puolesta. Kotiutumisessa paino on omilla tekemisillä ja vastuulla.

JOKI- valokuvanäyttely on Ounasrinteen kirjastossa nähtävillä 31.8.2010 saakka. Asukasyhdistyksen puheenjohtajan roolissa kävin avaamassa tuon näyttelyn.