Makkaraa, mansikoita ja saunan löylyt! 89-vuotiaan sotaveteraanin päivä uudessa kodissaan. Lähes vuosi siihen meni. Viranomaiset jaksoivat vetkutella ja vältellä. Vanhus jaksoi odottaa ja toivoa. Ystävät jaksoivat tukea ja vaikuttaa.
“Sisukkaat juttukaverit” kertasivat menneitä Suomikodin pihamaalla. Hyvillä mielin ja vailla katkeruutta. Muutos ensimmäiseen tapauksesta näkemääni videoon on valtaisa. Kylmän rauhallisesti vanhus kertoi hyvästä olostaan, kun sieltä “vankilasta pääsi pois”. Veikko pääsi vihdoin Ruotsissa suomenkieliseen hoitokotiin. Ei haittaa, vaikka se hieman enemmän maksaakin kokoomusjohtoiselle Vaxholmin kunnalle. Ihmisyys on toteutunut.
Toinen vanhus - Irina Antonova – oli lehtikuvien perusteella silminnähden piristynyt päästyään uuteen kotiinsa VIlla Inkeriin Venäjälle. Omaiset halusivat hänen jäävän ensin Suomeen, ja pelastivat hänet sitten Suomesta. Pitkittyneestä epävarmuudesta. Jatkuvasta varpaillaan olosta. Virkavallan uhasta.
Kolmas vanhuksemme – egyptiläinen mummo – on saanut Suomessa lisäaikaa siihen asti, kunnes lainsäädännössä niin sanottu “mummopykälä” on viilattu sellaiseen muotoon, jossa inhimillisyys saisi sijaa lain kirjailussa.
Liikkasen Antti varmaan kertoo kenen sanonta on “Mikä ei ole oikeus ja kohtuus – ei voi olla lakikaan!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti