keskiviikko 25. elokuuta 2010

Työuria pidennetään nuorten työpaikkatakuulla

Kiviniemi-Kataisen virkamieshallitus pyrkii pidentämään työuria sen helpoimmasta päästä, eli alkupäästä. Ensi vuoden budjettiesityksessä on panostuksia opetukseen ja muutoksia opintojen rakenteisiin niin, että opiskelijoilla olisi mahdollisuus valmistua aikaisemmin. Oikeana tavoitteena on, että tutkinnon saaneet siirtyisivät nykyistä nopeammin työelämään. Pääsisivät oman leivän syrjästä kiinni, ja näin itsenäinen työura urkenisi.

Nuorisotyöttömyys on kääntynyt kesäkuussa ensimmäistä kertaa laskuun. Se on hyvä, mutta ei riittävä merkki. Alle 25-voutiaita työttömiä työnhakijoita oli edelleen 39.000, vain tuhat vähemmän kuin edellisvuonna. Kovin on kivuliasta kehitystä! 15 – 24-vuotiaiden työttömyysaste on edelleen 21,6 prosenttia. Se on melkein kolminkertainen määrä kokonaistyöttömyysasteeseen verrattuna.

Saman aikaan hallituksen vihreä työvoimaministeri on tyytyväinen työllisyysmäärärahoihin. Ne kuulemma riittävät, vaikka ovat 60 milj. euroa pienemmät. Miksi Sinnemäki on tyytyväinen? Eikö tuolla 60 miljoonalla olisi ollut käyttöä juuri nuorisotyöttömyyteen pureutumisessa.

Se ei riitä, että valmistutaan nopeammin, ja satsataan siihen. Saadaan tutkintotodistus taskuun, ja tyrkylle työmarkkinoiden käytettäväksi. Täytyisi saada se oikea, koulutusta vastaava työpaikkakin. Saatu ammattitaito rapautuu hyvin nopeasti käyttökelvottomaksi, ellei sitä pääse oikeissa töissä edelleen kehittämään ja käyttämään. Työvoimatoimiston jonossa se ei onnistu. Näin itse koulutukseen, ja nopeasti valmistumiseen tähtäävät panostuksetkin valuvat hukkaan.

Tuolla 60 miljoonalla eurolla olisi ollut todellista käyttöä alle 25-vuotiaiden nuorten työpaikkatakuussa. Vastavalmistuneelle taataan esimerkiksi vuodeksi oikea koulutusta vastaava työpaikka. Siitä tulisi saada oikeaa, TES:n mukaista palkkaa. Työpaikkatakuu-järjestelmä olisi voitu käynnistää ensin vaikka kokeiluna – alueellisesti ja ajallisesti rajattuna. Miksi työvoimaministerimme mieluummin luovutti, kuin jatkoi? Valmistumisen nopeuteen satsaamista olisi tullut täydentää nopeaan työllistymiseen satsaamisella. Nuorten työpaikkatakuu on tässä tehokas väline.

Vihreä ministerimme on enemmän mieltynyt nuorten Sanssi-korttiin, jota on jaettu 9000 henkilölle. Sen avulla on työllistynyt 1000 alle kolmekymppistä. Nuorten työllistymisessä Anni luottaa talouden kasvun jatkumiseen. Minä luotan enemmän nuorten työpaikkatakuujärjestelmään.

torstai 12. elokuuta 2010

Hallitus tuhoaa Lapin kullankaivuun

Ensin Lemmenjoella vieraili Pekkarinen. Jalanjälkiä seurasi Lehtomäki Seurujärven saattelemana. Kummaltakin tuli kylmää kyytiä Lemmenjoella koneellista kullankaivuuta harjoittaville. Samalla se on aikamoinen suonenisku Lemmenjoen matkailulle, joka vahvasti tukeutuu alueella tapahtuvaan kullankaivuuseen.

Etelän päättäjien suunnitelmien mukaan kaivuu loppuu kahdekan vuoden siirtymäajan jälkeen. Käytännössä siirtymäaika on murto-osa kahdeksasta vuodesta. Koko vuotta kun kaivuutöitä ei voi suorittaa. Kulta jää maaperään. Yrittäjät menettävät elinkeinon ja samalla kotipaikkaoikeutensa. Inarin kunta menettää verotuloja, ja samalla matkailullisesti merkittävän vetonaulan - Lemmenjoen kullan.

Miessinmaan kyläyhdistyksen kyselyn mukaan suuri osa Lemmenjoen kullankaivajista aikoo lopettaa kaivuutyön uuden kaivoslain vuoksi. Lopettajia on kaksi kolmasosaa. Vain joka yhdeksäs aikoo varmasti jatkaa kullanhuuhdontaa Lemmenjoella. Kyselyyn vastasi 27 kaivospiirin haltijaa.

Hallituksen kaivoslakiesityksen mukaan kullanhuuhdontaa koskevat kaivosoikeudet lopetetaan, ja ne korvataan uudella kullanhuuhdontaluvalla. Hetkonen! Oikeudet lopetetaan ja korvataan uudella huuhdontaluvalla. Mitäs se perustuslaki sanoikaan elinkeinovapaudesta, entäs omaisuuden suojasta.

Onko nyt tarkoitus siirtää kullankaivuu todellisilta Lapin kullankaivajilta herrojen herkuksi? Kenelle, kuka, millä perusteilla ja millaisilla maksuilla uudet huuhdontaluvat myönnetään?

tiistai 10. elokuuta 2010

TERVOLTA VÄÄNTÄEN PLAGIOITU

Kylmä kangistaa, ja Ivalojoki rauhoittuu. Kukaan ei huuda (toivottavasti), ei ainakaan linnut. Kalastajaveneet lipuvat rantaan Inarilta – vajain ja tyhjin lastein. PubFi:ssä kaverit vain vaiti mulkoilevat toisiaan – Missä muut? Nyt eletään Ivalon Watercrossien jälkeistä aikaa ad. 2010. Ne eivät ole täällä!

Venäjä palaa, mutta Suomesta tarjotaan vain noottiapua sammutustöihin. Maailmassa lienee sittenkin hitunen oikeutta. Lapin mies kärvistelee Suomineidon alapäässä itsekin liikaa kuumuutta – ne sinne työn perässä pakotetut.

Lapsuuden kesissä niitä muisteluja piisaa – silloin veri kiersi, vaikka aurinko ei paistanutkaan. Näistä nykyisistä painajaisen ja toiveunen kaltaisista kuukausista ei ainakaan ole mitään muisteltavaa. Eikä ainakaan tätä nimenomaista kesää! Nyt virheellisesti kuvitellaan, että tämä on ainutkertainen kesä muisteltavaksi. Minä ainakin kerron lapsille, ja sille toistaiseksi yhdelle lapsenlapselle omista kesistäni. Silloin paistoi, ja minäkin päivetyin! Nyt olen sisätöissä - siis en päivety.

Tätä sekundakopiota – melkein keski- ja ani harvoin eteläeurooppalaista idylliä paheksuvat tänne väkisin rahdatut turistilaumat meidän rahan perässä vaivautuvat. Pienoinen ja tuiki tarpeellinen ihastus valtaa mieleni, kun turistit pakenevat kuumasta bussista hikeä pyyhkien lempeään Lappiin, ja toisia turisteja väistellen tuhlaavat tutkimatta rahansa puukuksiin, kivikelloihin ja poronnahkoihin. Ne ovat aitoa ja ehtaa tavaraa.

Nämä turistit ymmärtävät, että tämä kaikki on paikallisille tuiki tarpeellista. Etelän päättäjille ne ovat vain kulissia, jota säälistä pidetään yllä. Kaikkia ei Helsinkiin haluta, vain ne valikoidut. Tämä se vasta on satumainen sattuma. Tällaisia me olemme, eikä se johdu Mette Mannosesta tai vääränlaisesta kansanluonteesta. Toimeen on tultava - täälläkin.

Minulle - ja kaverille kanssa – suoritettua maksua vastaan, turisti pääsee reilusti ja näkyvästi haaveilemaansa paikkaan, jossa vain väärtit saavat olla. Vain yksi turisti kerrallaan – se on sääntö.

Marraskuussa ja tammikuussa meillä on hieman väljempää, jotta silloin sopii tulla. Lentäen tai junalla, jos ne kulkee. Kuitenkin aina aikataulustaan joko myöhässä tai jäljessä. Kuinka vain turisti haluaa. Matkaehdoissa olemme varmuudeksi pienellä präntänneet, että tämä ei koske matkalaukkuja. Etelän herroista kun ei koskaan voi tietää, mitä uudelleenjärjestelyjä ja ulkoistuksia ne sesongin alkajaisiksi kulloinkin ovat keksineet. Näkkeepä sen sitten.

Ilman sateenvarjoa voit pulkkailla Kaunispään huipulta alas, jossa yritämme ottaa sinut kiinni. Ylös ja ulapalle ei tarvitse pyrkiä, paitsi Inarin Kasarille. Met olemma juuri tämmöisiä aitoja, piloille brändäämättömiä vaivaiskoivujen ja niiden hillojen kavereita, joiden perässä juoksemme, emmekä antaisi muiden juosta. Ei ainaskaan Hemmo.

Marraskuuussa sinun ei tarvitse meikata – meillä on harmaata, mustaa ja märkää. Mutta Kaamosaikana moinen ei käy! Silloin on oltava letti latingissa ja ripset ojennuksessa. Hellehän meillä on aina, ja jos se ei riitä, niin sisäistä paloa ainaskin. Kyllä met keskenämme toimeen tullaan, kun on niin laaja tuo erämaakin. Kaamosjazz ainakin yhdistää marraskuun lopulla.

Entisen DDR:n kulttuuriministeriön arkistoja ei tarvitse penkoa. Vänkäreitä on omastakin takaa enemmän, kuin kylliksi. Ovat lystinpidollekin kateuttaan präntänneet normiston, jota tulisi noudattaa. Neljännesvuosittain olisi raportoitava, kuinka on lystit menneet. Ennen ei ollut niin, senkun piti lystiä vaan, joko Luostolla, Levillä tai Saariselällä. Tai siellä pankkineitien majalla. Mutta siitä ei enempää…

Muisti on näissä asioissa kielletty. Me saamme tulitikustakin karnevaalihankkeen aikaiseksi, eikä siihen muita sähläämään kaivata. Arvosta asiakastasi , se on tuiki tarpeellista. Turisti on Lapissa syystä, ei minkään roolileikin varjolla salakavalasti tykö tyrkyttänyt. Turisti kaipaa aitoutta, ei mitään näyteltyä roolia, eikä ainakaan leikkiä. Rattaana hän on työssään, ei lomallaan!

Mietin millainen olisi hyvän palvelun määritelmä? Tällaisen olen kuullut: Minä vien isännälleni sinun liikenevät rahasi, ja sinä nautit siitä, että tein juuri niin - ja isäntäkin. Se olkoon sitä matkailubisnestä.

Turistihan on kiinnostunut aidosta kulttuurista, joka on erilaista , jotain ennen kokematonta. Sitä Lappi aidoimmillaan tarjoaa. Vuosilukujahan ei Lapissa tyrkytetä, vaan aitoja tarinoita, ainakin Oiva Arvolan Kampsuherran valtakunnassa Nivankylässä (Tarvitset muuten sinne passin).

Nimistä puheenollen – muistanet Piston, sen Äteritsiputeritsipuolilautatsibaarin ja Jaskan Namun ja Nakin sekä monen muun – ne ovat kaukana plazoista. Niistä tiedätkin, missä olet? Laskutamme tietysti myös näistä tuiki tärkeistä tiedoista. Laskutetaanhan muualla myös vastaamattomista puheluista. Siis siitä kokemuksesta, ettei se nyt vastaa, tai odotuttaa tuntitolkulla. Nurkumatta me sen kestämme.

Maksua vastaan turistilla on vielä mahdollisuus vierailla Lemmenjoen kultamailla ja siellä erämaakirjastossa, johon Tervonkin Koljatti on rahdattu. Hänen saapumisensa tähän paikkaan kruunaa sinne lähtemisen. On se todella sen vaivan väärti. Haavehan ei ole mahdoton eikä valheellinen. Se on samalla kertaa sekä turismia, että tutkimusmatkailua. Turisti tulee, olee ja menee, mutta löytääkseen sinne – hän tarvitsee kartan, joko sisäisen tai ostetun. Siellä on muuten vessakin, tai ainaskin riuku, jota paikalliset huolella vaalivat.
Jotta tämä juttu aukenisi lue tämä. Ensin.

maanantai 9. elokuuta 2010

Isoäiti vallan vavisuttajana

Lesley Dewar on tavallinen australialainen 68-vuotias eläkeläinen ja isoäiti. Päivätyönsä hän on tehnyt rahoitusalalla. Lieneekö leski? - mene ja tiedä! Eläkkeellä aikansa kuluksi hän kirjoittaa lastenkirjoja. Mummossa ei näyttäisi olevan mitään ihmeellistä. Varmaan virkkaakin. Hoitaa puutarhaansa, ja kertoo niistä muille. Oletettavasti silloin tällöin myös muiden mummojen kanssa vietetään "naisten iltaa" Gin tonicin kera.

Höperö tämä isoäiti ei tietysti ole, vaikka vallanpitäjät hänet sellaiseksi toivoisivatkin. Siis ei vakavasti otettavaksi kansalaisvaikuttajaksi, vaan höperöksi mummoksi. Tämä isoäiti on kuitenkin salakavalasti noussut yhdeksi Australian vaikutusvaltaisimmaksi tweettaajaksi - "netissä olevan puhujapöntön käyttäjäksi".

Netin cockailtilaisuuksissa hän seurustelee sujuvasti kaikkien kanssa. Eli etiketti on omaksuttu. Näkyvyyden saamiseksi hän ei työnny "silmäätekevien" seuraan, vaan sanomisillaan valtaa keskusteluareenaa itselleen. Häneltä kysytään ja kuunnellaan - osa ihastellen ja toiset pelonsekaisin tuntein. Isoäiti on tehnyt mahdottomasta mahdollisen.

Lesleyllä on Twitterissä yli 12.200 seuraajaa. Hän seuraa lähes 9200 tweettaajaa. 140 merkin viestejä on kahden vuoden aikana kertynyt lähes 40.600. Hänen viestejään seurataan 550 listassa. Kuitenkin hän on pohjimmiltaan tavallinen isoäiti, joka viihtyy myös lastenlastensa läsnäolosta.

Suomalaisten poliitikkojen tapa käyttää sosiaalista mediaa on toisenlainen. Heitä pitää seurata, mutta he itse eivät mielellään seuraa. Esimerkiksi Pekka Haavistolla on 300 seuraajaa, mutta hän seuraa vain yhtä - puoluettaan! Anni Sinnemäen vastaavat luvut ovat 1980/ 80. Pääministerikin seurustelee ja oleskelee mieluummin "vallan kammareiden" suojissa, kuin avautuu vuorovaikutukselliseen keskusteluun (luvut 380/75). Eikö kansalaisten puheiden, mielipiteiden ja keskusteluaiheiden seuraaminen päättäjiä kiinnosta?

perjantai 6. elokuuta 2010

Kulttuuritalo KORUNDI

Nyt on juhlan paikka. Kulttuuritalo Korundi on harjakorkeudessaan. Postiautovarikko saa seiniensä sisälle uudenlaista elämää. Varikolle on tultu, ja sieltä on lähdetty taipaleelle jo 30 – luvulta lähtien. Monenlaista tulijaa ja lähtijää sekä kulkupeliä matkan varrelle on mahtunut. Jos varikko voisi kertoa kaiken tietämänsä – se tarina olisi pakahduttavan mielenkiintoinen.

Taidemuseo on saanut varikosta hyvän sijoituspaikan jo 1986 lähtien. Nyt se saa tuekseen ja rinnalleen konserttisalin, jonka pääkäyttäjä tulee olemaan Lapin Kamariorkesteri. Kulttuuritalo Korundi saa arvoisensa puitteet, joissa siitä voi kehittyä todellinen helmi kaupungin ja koko maakunnan kulttuurielämälle. Puitteet ja seinät pelkästään sitä eivät luo, vaan se sisältö, mihin ne antavat mahdollisuuden. Tuon sisältöpuolen suunnittelijoilla ja toteuttajilla on tässä päävastuu. Uskon, että onnistuvat.

Korundin ensimmäiset tilasuunnitelmat on tehty jo 1990- luvulla. Varsinainen suunnittelutyö käynnistettiin kuitenkin vasta kesällä 2007. Arkkitehtisuunnittelu on saatu lahjoituksena Jenny ja Antti Wihurin rahastolta. Suunnittelun on toteuttanut Arkkitehtitoimisto Juhani Pallasmaa KY. pääsuunnittelijanaan arkkitehti, professori Juhani Pallasmaa.

Myös salin akustinen suunnittelu on saatu lahjoituksena. Sen on antanut Lapin Kamariorkesterin kannatusyhdistys LAKKA ry. Akustiikan suunnittelun on toteuttanut Akukon Oy. Rakennuttajakonsulttina on toiminut ISS Proko Oy. Kohteen muut suunnittelijat ovat Rovaniemeltä. Kohteen suunnittelu ja toteuttaminen on paitsi arkkitehtuuriltaan, myös akustisilta ja LVIS-teknisiltä ominaisuuksiltaan vaativa. Monta kysymysmerkkiä on ollut ratkaistava. Olette siinä onnistuneet, josta lausun kiitokset teille kaikille.

Kohteen purkutyöt aloitettiin loppuvuodesta 2008. Varsinaiset rakennustyöt alkoivat viime syksynä. Nyt olemme harjannostajaisvaiheessa. Valmistuminen saa päätöksensä helmikuussa 2011. Tuolloin käyttäjät pääsevät muuttamaan uusiin ja toimiviin tiloihin. Uskon, että ovat enemmän kuin tyytyväisiä.

Pääurakoitsijana on toiminut Peab Oy. LVI töissä LVI Lämsä Oy. Sähkötöiden toteuttajan on toiminut Ounasvirta Oy. Lisäksi lukuisa määrä muita urakoitsijoita. Tyydytyksellä totean, että urakointiyritysten nimet ovat varsin tuttuja ja paikallisia.

Hanke on ollut laaja, ja sen kustannusarvio on noin 8 milj. euroa. Lisäksi siihen on tullut irtaimisto, jonka erilliskustannukset ovat 0,6 milj. euroa. Näihin kustannuksiin on saatu EU:lta merkittävä rahoitus. Varsinaiseen rakentamiseen EAKR rahoitusta 3,2 milj. euroa, ja irtaimistoon 0,35 milj. euroa. Tuon tuen on myöntänyt Lapin lääninhallitus, ja sitä hallinnoi Lapin liitto. Näiden rahoitusten saaminen on todella merkittävä koko Rovaniemelle.

Rakennuksen pinta-ala on reilut 5.000 m2, josta laajennuksena tehtävän konserttisalin osuus on 500 m2. Uskon, että tilat tulevat palvelemaan käyttäjiään ja asiakkaita parhaalla tavalla. Samalla vanha postiautovarikko iloitsee uudenlaisesta elämästään -puheensorinasta, musiikki- ja taidenautinnoista seiniensä sisällä. Sen tiloissa luodaan uudenlaista historiaa Rovaniemen kaupungin elämään.

Rakennusaikataulu on viivästynyt alkuperäisestä aikataulustaan noin 4 kuukaudella. Syinä ovat toukokuussa tapahtunut tulipalo, joka onneksi ei ollut sittenkään ylitsepääsemätön. Lisäksi rakennuksen historiasta johtuen, maaperästä on löytynyt saastunutta maa-ainesta, joka oli poistettava. Samalla se on aiheuttanut lisäkustannuksia. Vaikeuksien kautta voittoon – näinhän se sanonta menee.

Lopuksi haluan kiittää kaupunkia, rahoittajia, suunnittelijoita, urakoitsijoita sekä kaikkia hankkeeseen osallistuneita tahoja. Ennen kaikkea haluan kiittää työntekijöitä hyvin suoritetusta työstä. Työnne jatkuu tämän juhlan jälkeen aina rakennuksen lopulliseen valmistumiseen asti.

Tervetuliaispuheenvuoroni harjannostajaistilaisuudessa.

tiistai 3. elokuuta 2010

Työllistääkö Suomi kaukaa ja vie läheltä elinkeinon?

Kanadalainen kaivosyhtiö rakentaa Sodankylässä Kevistan kaivosaluetta suurimmalta osin lappilaisvoimin. Se tuo alkuvaiheessa työtä 70 rakentajalle, joista 44 on Lapista.

Keväällä kiivaimman rakennusvaiheen aikana työvoimatarve on 300 – 400 rakennusmiehen tietämissä. Nekin yhtiö pyrkii saamaan lähialueelta. Se on kuulemma yhtiölle tärkeää. Ei kuulu kitinää paikallisten rakennustyömiesten ammattitaidosta, kalleudesta ja rakennusjäljestä.

Me haluaisimme töihin niin paljon Sodankyläläisiä ja lappilaisia kuin mahdollista, mutta tietenkin nyt osa ammatti-ihmisistä tulee myös Oulun alueelta, koska heillä on jo kokemusta Talvivaaran rakentamisesta, kertoo yhtiön rakennuspäällikkö Willie du Plessis.

Viime talven Skanskan aikeet rakentaa Rovaniemen Haltikin kohde virolaisvoimin on jo yhtiön toimesta häveliäisyyssyistä arkistoitu johdon häpeäkansioon. Mappia kaikki pälyilevät, mutta monikaan ei kehtaa vilkaista. Voi kunpa sitä ei edes olisi olemassa!

Kanadalaisen kaivosyhtiön toimintaperiaatteet ja Skanskan keväiset kaavailut eroavat toisistaan, kuin yö ja päivä. Onko suomalaisten yritysten toimintaperiaatteissa ja johdon arvoissa jotain pahasti pielessä?

Kanadalaiselle yhtiölle rakennetaan aluetta missä maaperää möyhimällä, kaivamalla ja muokkaamalla kaivetaan rikkauksia hyödynnettäväksi. Samaan aikaan ympäristöministeri Lehtomäki kulkee elinkeinoministeri Pekkarisen jäljessä ihmettelemään Lemmenjoen kullankaivuun kohtaloa.

Se on kuulemma kiistanalainen! – Ei ole ollut kiistanalainen, ennen kuin siitä tehtiin sellainen. Lemmenjoellahan kultaa ovat kaivaneet suomalaiset ammattinsa osaavat kaivajat kultahistorian alusta lähtien. Näiltä ammatti-ihmisiltä ministerit haluavat viedä laillisen elinkeinon, ja samalla kotipaikkaoikeuden. Ammattiosaamista kuitenkaan ei voi viedä.

Suomessa on luotu käsite – siirtymäaika – jonka kuluessa laillisia elinkeinoja lopetetaan. Samalla niiden harjoittajista tehdään työttömiä. Siinä samassa rapautuu myös alueiden elinkeinorakenteet, ja kuntien taloudet. Lemmenjoen vahvasti kultaan perustuva matkailu on ihmeissään tulevaisuutensa suhteen.

maanantai 2. elokuuta 2010

Ivalojoki

20072010585

Se alkaa i-kirjaimella ja pisarasta siellä jossakin. Pienistä puroista kivenmurikoiden kyljessä. Sammalikot ja kanervat sitä hyväilevät. Antavat sille “hyvänmatkan toivotukset”. Porot sitä pällistelevät. Nauttivat sitä janojuomakseen, silloin kun eivät ole kulkijoiden tiellä siellä valtateillä, joka on tarkoitettu autoille – ei poroille. Löntystelevät sielläkin mokomat, jossa voivat päästä hengestään. Erotusaitauksessa sekin hengenlähtö tapahtuisi valvotuissa, ja ylösmerkityissä olosuhteissa.

Kultala köllöttelee Ivalojoen alkutaipaleen rantatörmällä auringonpaisteessa, kaatosateessa, aamu- ja iltahämärässä. Kaikki Lapin kahdeksan vuodenaikaa sitä sävyttävät, koettelevat ja muuttavat. Kultala vain köllöttelee. Välillä ihmeissään ottaa vierailijansa vastaan. Mitähän varten kuiteskin tuokin kulkija on tänne saakka vaivautunut? Mitä hakee? Kusta tulee, ja minne palajaa? Turhaanko? Kultala ei anna historiastaan vietäväksi, kuin vain kuvitelman. Aavistuksen siitä, mitä Kultala tietää.

Ivalojoki höynäyttää Etelän herroja – tietysti piruuttaan. Reiluille Lapin jätkille se on armollinen. Antaa kulkuväylän ja seikkailun kairoissa.  Hieman saalista vatsan alle. Saalittomille se suo mahdollisuuden selittää – sitä saalittomuutta. Kultaa se on antanut ja antaa sitä löytäville – ei kaikille. Eikä ainakaan keikareille!

Historiansa se antaa lukijoille luettavaksi useiden kirjojen kautta. “Lapin Kullan Kimallusta” se ripauksen raottaa valkokankaalla. Kaikkeaanhan joki ei anna. Suurimman osan se vie mukanaan alajuoksulle päin – hieman solisee, jylhästi koskipaikoissa kohisee ja välillä täysin rauhoittuu. Mutta aina vaikenee suurimmista salaisuuksistaan.

Nimeään kantavan kylänsä (ent. Kyrö) se on suutuspäissään kastellut jo monesti tulvallaan. Kastuneet panivat hanttiin. Joen rumistukseksi tulvapenkereet Näverniemen ja kylän kohdalle. Hotelli Ivalokin on penkeröity, vaikka on korkeammalla kohdalla, kuin entinen Ivalon Matkailuhotelli (nyk. Kultahippu) siinä Petsamoon erkanevan tien kohdalla.Toivoiko joki sitä itse? Ei kertonut. Sen puolesta päätettiin – ei ruopata kapeikkoja Näverniemessä ja Koppelossa, ei tulva-allasta yläjuoksulle.

Ennen Ivalojoki antoi kulkijalle hiljaisuuden, erämaan rauhan ja hien vaeltajan pintaan. Nykyään se ainakin Inari-viikkojen päätökseksi heinäkuun viimeisenä viikonloppuna valjastetaan menon, meiningin ja Watercross kisojen näyttömöksi. Joki, katsojat ja kunnan isät kiittävät.