sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Vastustan, tuen ja otan kantaa - toivottavasti kukaan ei huomaa!

Olen itse aiemmin ottanut kantaa Lapin Kullan Tornion tehtaan lakkauttamisasiassa. "Turun Sinappi ja Lapin Kulta" bloggaus ja "Reilua kahvia kaukaa ja paskaduuneja lähellä" ovat saaneet aikaan runsasta kommentointia. Osa niistä on senluontoisia, että kommentoijan voi katsoa jopa vetäneen niin sanotusti herneen nenäänsä. Olen laittanut kirjoitukseni mahdollisimman laajalle jakoon - blogiin, facebookkiin, my spaceen ja lehtiin. Miksi? Tiedonvälityksen johdosta!

Ovat muutkin asiaan ottaneet kantaa. Keskustan Lapin piirin kannanotto helähti heti näkyville tehtaan sulkemisilmoituksen jälkeen - pidin sitä jopa kehumisen arvoisena. Sen jälkeen onkin sitten ollut hiljaisempaa! Ei kuitenkaan täysin kuollutta. Nyt Keskustan Peräpohjolan piiri on ilmaissut kantansa, että "Lapin Kultaa ei saa ryöstää!". Tämä kannanotto on kuitenkin piilotettu julkisuudelta vain lounaislappilaisten luettavaksi. Terävä kannanotto kuitenkin on otettu! Periksi peräpohjolan keskustalaiset eivät anna!

Samoin Lapin Liitto on hyväksynyt asiasta kannanoton ja toimenpide-ehdotuksen. Kannanotto sinällään on selkeästi vastustava. Siinä ei siirtoa hyväksytä. Toimenpide-ehdotus on kuitenkin ilmaan heitettyjä vetoomuksia ja toiveita, sekä sitä tukea uudelleen työllistymiselle. Selkeää johtajuutta Lapin Liitto ei asemaansa näköjään kaipaa. Tästäkään kannanotosta en ole julkisuudessa nähnyt merkkiäkään.

Kemijärven yöjuna- ja massaliike puolueiden ulkopuolisina ja avoimina kansalaisjärjestöinä huolehtivat, että heidän asiansa varmasti saa julkisuutta. Yöjunaliike onnistui tavoitteessaan, massaliike sitävastoin päätavoitteessaan epäonnistui. Kuitenkin paine oli niin kova valtiovaltaa ja Stora Ensoa kohtaan, että sulkemisen jälkihoitoon oli panostettava aiottua enemmän.

Vuosipäiväänsä vastikään viettänyt "Karvalakkilähetystö" oli aikoinaan Lapin puolueiden yhteinen esiintyminen, jossa Lapin Liitto otti sille kuuluvan johtajuuden. Nyt on näköjään toisin. Kartetaanko voimallisia yhteisesiintymisiä? Otetaanko kyykyssä harmiton kannanotto, johon pimeässä lyödään leima EI JULKISUUTEEN!

Ei kommentteja: