sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Satujen saari löysi rehellisyyden ohjenuorakseen!

Lapin Kansa – lehden jutussa islantilaiset pohtivat kansallisia arvojaan maan talouden romahduksen jälkeisessä tilanteessa. Aiemmin valheelliselle pohjalle perustunut menestyshuuma romahti, pankit kaatuivat ja maan hallitus hajosi. Valtio joutui rikkaiden holhouksen alaiseksi.

Ei liene kovin yllättävää, että tärkeimmäksi kansalliseksi arvoksi kansankokous valitsi rehellisyyden. Suomessa sama toimisi niin, että kun mikään muu ei enää auta – niin kokeiltaisiinko totuutta. Varsinkin vaalirahasotkussa se olisi ollut oiva apuväline. Nyt kokeiltiin kaikkea muuta, kuin totuutta. Katsottiin aina vaihe vaiheelta, kuinka pitkälle sillä päästään. Edelleen soppa kiehuu ja uusia luurankoja tulee esiin.

Islantilaisten tavassa hakea kansakunnan yhtenäisyyttä ja yhteistä näkemystä maan tulevaisuudesta on jotain, mistä kannattaisi ottaa vaarin myös Suomessa. Meillä on hiukan erikoinen tapa julistaa sitä viisautta, milloin pääministerin, presidentin, puhemiehen, Urpilaisen, Soinin, Arhinmäen yms. suulla – aina kuitenkin hierarkkisesti ylhäältä alaspäin. Se on ikään kuin jo olemassa, annettuna, jonkun suulla se vain täytyisi kertoa kansalle. Islantilaiset toteuttavat päinvastaista, ja mielestäni oikeampaa, lähestymistapaa.

Näkemystä tulevaisuudestaan islantilaiset hakevat keräämällä yhteen kansanjoukon viisautta. Ei julistamalla, vaan nöyrästi keräämällä murusista yhteinen näkemys tulevaisuudesta. “Yhdessä pöydässä talouskurimukseen ajautuneen maan tilaa pohti valtiovarainministeri Steingrimur Sigfusson vierellään vanttera kalastaja, toisessa asiaa puivat oikeusministeri ja pikkukaupungista tullut kaupan kassatyttö.”

Lähetä kommentti