Työministeri Sinnemäki on puhunut pehmoisia. Lomautukset ovat kuulemma käyttökelpoinen tapa jakaa töitä. Tilauskirjojen ohetessa yritykset YT–neuvottelujen kautta hakevat ratkaisuja ja kustannusvastaavuutta. Tässähän ei sinänsä ole mitään ihmeellistä. Osa väestä jää töihin tekemään vähentyneitä tilauksia. Osa taas lomautetaan – odottamaan tilauskirjojen lihavoitumista. Jos näkymät ovat pitkällä sihdillä kehnonlaiset, osa saa käteensä myös irtisanomislapun.
Työn jakamisesta puhuminen lomautusmenettelyn yhteydessä on täysin perusteetonta. Työhön jäävillä on työtä, mutta lomautetut ja irtisanotut ovat sitä – työtä – vailla. Jos pisketti jaetaan puoliksi, tarkoittaa se sitä, että molemmilla on puolikas pisketti. Lomautetun tai irtisanotun tilalle yritys ei voi palkata uutta työntekijää. Työvoimatarpeen lisääntyessä katseet on ensin suunnattava lomautettujen ja irtisanottujen suuntaan.
Pääministeri Vanhanen riensi Sinnemäen avuksi toteamalla, että lomautukset ovat irtisanomisia parempi vaihtoehto tilauskirjojen ohetessa, ja valmiustila kriisin kääntymisessä nousuun olisi näin parempi. Näin tietysti on, mutta edelleenkään kyse ei ole työn jakamisesta, niin kuin minä sen käsitän.
Melkeinpä toivoisi, että Sinnemäen ajattelutavan voisi laittaa tietoisen sumutuksen piikkiin. Pahempi vaihtoehto on se, että jos hän ihan oikeasti ajattelisi näin, olisi tätä mieltä työn jakamisesta. Täytyisikö vihreiden nyt puolueena tarkentaa linjaansa työn jakamiseen ja työajan lyhentämiseen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti