maanantai 30. marraskuuta 2009

Kuka uskoo yrityksiin?


Eettisyys kuluttamisessa ja yritystoiminnassa nostaa päätään – vai nostaako? Yritystoiminnan osalta sitä sopii epäillä. Olemme vastuullisia yrityksiä – kannamme vastuumme! Näin mainostetaan ja kerrotaan, mutta uskoisiko kuluttaja? Monet yritykset korostavat kuluttajalähtöisyyttä ja asiakaskeskeisyyttään. Myös se Nordea, jonka Merenneito-rahastot imaisivat moolokin kitaan asiakkailtaan 150 miljoonaa euroa.

Kemijärven tehtaan lakkauttanut Stora Enso korostaa vastuutaan ympäristöstä ja yhteiskunnasta nettisivuillaan näin. Nyt kuitenkin kemijärveläiset ovat huolissaan tehtaan jälkeensä jättämän jätelammen puhdistamisesta. Yritys on jo muualla!

Millaisen kuvan Nokia taas haluaa antaa kuluttajille yrityksensä eettisistä arvoista ja yhteiskuntavastuustaan. Meneeköhän läpi Bochumin tehtaiden työntekijöille, yhtiö on jo kuitenkin Romaniassa – ja saa investointituet. Bochumilaiset keskittyvät jälkihoitoon, ja särkevät niitä nokialaisia.

Miten se Hartwall saman asian ilmaisee sivuillaan? Melkoiselta vitsiltä vaikuttavat yhtiön nettisivuilta löytyvät arvot: kuluttajalähtöisyys, asiakaskeskeisyys, luottamus ja vastuullisuus, jossa luvataan kantaa yhteiskunta- ja ympäristövastuu sekä noudattaa hyvää liikemiestapaa.

Vierailu eri yritysten kotisivuille tuottaa mielenkiintoisen havainnon. Mitä niissä nostetaan esille ja mitä korostetaan? Miten yritys kantaa vastuutaan toimintaympäristölleen ja eri sidosryhmilleen? Googletus on vapaa!
Lähetä kommentti