Mummolasta kuuluu kummia! Muistot lapsuuteni mummolasta ovat tyystin erilaiset siihen muistoon verraten, jonka nykylapset saavat aikanaan omaan muistojensa lippaaseen. Isovanhemmat elävät terveempinä ja pidempään kuin aiemmin. Rovaniemelläkin on tavoitteena, että vanhukset voisivat asua omassa kodissaan yhä pidempään. Sama pyrkimys on itse vanhuksilla. Sen edellytyksenä on kuitenkin, että vanhusten turvaverkot ovat kunnossa. Siihen vaurautemme antaa mahdollisuuden.
Nykyajan isovanhemmat ajattelevat muutakin kuin omia sairauksiaan, kolotuksiaan tai omia lapsia ja lastenlapsiaan. He ajattelevat ja panostavat myös itseensä. Nykyaikana vanhus on yhä voimallisemmin aktiivinen toimija. Enää ei suostuta eläkepäivillä pelkästään ”virkkaamaan patalappuja”. Sille elämän kolmannelle vaiheelle haetaan myös haasteita. Liike-elämä on jo kiinnittänyt huomionsa vanhuksille suunnattuihin palvelu- ym. markkinoihin.
Väitän, että seniori-ikäisille kohdennettujen ohjelmien ilmestyminen TV ruutuihin ei ole sattumaa, vaan oire ja merkki tulevasta. Esimerkkeinä näistä ovat mainiot K-70 musiikki- ja viihdeohjelma, tai Saimi ja Jalmari. Molemmissa yhdistyvät nuoruus ja vanhuus, sekä aktiivinen toimiminen ja itse tekeminen (subjektina oleminen). Tämä on meidän oma juttu!
Kuva eläkepäiviään leppoisasti viettävistä mummoista ja papoista on muuttumassa. Nyt opiskellaan senioriyliopistossa, harrastetaan, osallistutaan ja vaikutetaan – kun kuntoakin vielä on ja pää pelaa. Nykyvanhukset eivät suostu rooliin, jossa he olisivat jonkin ulkopuolella ja toimenpiteiden kohteena. Oikeus aktiiviseen vanhuuteen on työllä ansaittu. Keväinen eläkeiän mekaaninen nostoyritys oli siten jo alkujaan tuomittu epäonnistumaan.
Aikoinaan sotien jälkeen Suomessa ryhdyttiin parantamaan myös vanhusten asemaa. Silloin rakennettiin vanhainkoteja, joihin vanhuksia piti melkein puolipakolla houkutella muuttamaan. Kuva köyhäinhoidosta ja – taloista oli niin kipeänä vielä muistoissa. Vaikka olisi ollut kuinka kurja turvekammi asumuksena, niin omasta kodista ei haluttu muuttaa pois.
Nyt laadukkaat ja kattavat vanhusten erilaiset asumismuodot mahdollistavat, ja ovat turvaamassa vanhusten omaehtoista asumista. Tuohon kuvaan ei sovi se, että vanhusten kotihoidontukeen ei panosteta riittävästi. Samoin vanhusten unohtaminen asuntojensa yksinäisyyteen ei tue sitä, että mahdollisimman pitkään voisi asua omassa kodissaan. Vanhusten laitoshoidon alasajo olisi kohtalokasta niille, joiden voimat eivät enää riitä itsenäiseen asumiseen. Kuntaliiton selvityksen mukaan laitospalveluihin kuluu vuodessa 135 € asukasta kohti, kun vastaava luku kotihoidossa on 92 €. Ero on siksi merkittävä, että tuntuvakin kotihoidon saatavuuden ja laadun parantaminen on edullista. Kyse on käsi- ja jalkaparien lisäämisestä, sekä palvelujen ja turvaverkkojen luomisesta.
Vanhusten houkutteleminen keskikaupungille palvelujen läheisyyteen herättää myös kysymyksiä! Ydinkeskustassa on noin 7000 ravintolajakkaraa! Samanaikaisesti kuitenkin Terveyskeskuksen siirtoa Keskussairaalan läheisyyteen mietitään! Samoin kaupungin pohjois- ja etelälaitojen ostoskeskukset laajenevat voimallisesti! Onkohan suuri kaunista ja tavoiteltavaa?
Vanhusikäisten painoarvo aktiivisina vaikuttajina on kasvanut määrällisesti, mutta myös osaamisen ja kokemuksen myötä. ”Ranging Grannies” – Riiviömummot liike on maailmalla ilmestynyt katukuvaan. He kantavat huolta myös niiden oikeuksista, joiden voimat eivät enää riitä. Odotan milloin Riiviömummot ilmestyvät kukkahattuineen Lordin-aukealle papat käsikynkässä vaatimaan kunnon kokoontumis- ja harrastustiloja eläkeläisille. Sen he ovat itse tienanneet ja siten ansainneet!
Muistetaan käydä äänestämässä EU vaaleissa! Hyvää kesää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti