maanantai 8. kesäkuuta 2009

Tyrmäys!


VasL:n EU vaalitulos on järkyttävän huono - sitä ei millään selittelyillä muuksi muuteta! Kun ei selittelyillä pärjää - kokeiltaisiinko totuutta! Peili on oivallinen väline - katsoa mitä eilen tuli tehtyä? Naama ainakin täytyisi pestä. Nyt se ei kuitenkaan taida enää riitä!

Eräs blogini kommentoija totesi, että "VasL:ssa ei ole mitään vikaa, mutta se haisee hassulta". Kivasti kirjoitettu. VasL.n sanoma maistuu, kuin päiväysvanha lämmin maito. Oikea tuote, mutta huonolla hoidolla sen on annettu pilaantua.

Lapin osalta mitään tekemättömyys - onneton ja olematon järjestöllinen kampanjatyö, jätti ehdokkaat yksin kampanjoimaan. Samoin laajasti tunnettujen ja uskottavien ehdokkaiden puuttuminen, ei voi johtaa muuhun kuin huonoon tulokseen. Alueellisesti vahvat ehdokkaat, ja heille koko paikallinen järjestöllinen ja aktiivien tuki ovat välttämättömiä menestymisen avaimia. Nyt sen puuttuminen toi Lapissa vain 11 % kannatuksen, joka on vasta neljänneksi suurin! Järkyttävää!

Ehdokkaat itse suoriutuivat tehtävästään - järjestökoneisto sitä vastoin ei. Ihmettelen sitä, että VasL:n kolmella vahvimmalla kannatusalueella voidaan tyytyä ehdokasasetteluun ja vaalikampanjointiin, jossa ei ole uskottavuutta, ja vahvaa alueellista työntöä.

Järjestöllisen työn laiminlyönti kostautui jo kunnallisvaaleissa, ja näissä se kertautui. Lähinnä järjestöllinen kampanja rapautui yksilösuorituksiin ja hajallaan tapahtuviin pyrähdyksiin.

Kokoomus on aiemmin anastanut "tunnukset, työkalut ja työkinttaat". Näissä vaaleissa se vei vielä joukkovoimankin. Vaalikampanjoiden kollektiivisen voiman merkitys näkyi Heikki Autton kampanjassa todella hyvin. Onnittelut Heikille ja taustajoukoille.

Lapin asioiden ajamisessa Takkula on paljon vartijana. Alueellinen tuki ainakin on vahva! Jaakonsaaren osalta Nato ja muut asiat taitavat mennä ohi alueellisten asioiden.

Ei kommentteja: