tiistai 2. kesäkuuta 2009

Sukupolvenvaihdos EU Mepeissä todennäköistä ja toivottavaa

EU vaalien lähestyessä houkutus ylilyönteihin kampanjoissa kasvaa. Muutama suurta julkisuutta saanut tempaus ja kömmähdys on jo koettu. Mitro Revon kampanjaa kannattaa yhä vain skisma ortodoksikirkon kanssa kaavun käytöstä ja pappisvirasta. Mitrolle onneksi vaalit ovat jo ensi sunnuntaina. Sen jälkeen on aivan sama kuinka asiassa käy – täytti tehtävänsä.

Eija Korhola ei muistanut (väsymykseltään) miten oli äänestänyt työaikadirektiiviä käsiteltäessä, vaikka myöhemmin kävi kirjallisesti korjaamassa kantaansa. Muisti hän, muttei kehdannut sanoa. Hän hyväksyi jopa 60 tuntista työviikkoa tarkoittavan direktiivin.
Kai Pöntinen pyrki sekundapersuksi hurauttamalla ”sosiaalipummimaahanmuuttaja”- ilmoituksellaan reilusti Soinin ohi. Freddy tyhjensi kerralla koko luurankovarastonsa – 100 kertaa. Korhonen kutsui ”siedätyshoitolaisia” kylään. Ja Vatanen kielsi koko ilmastomuutoksen. Kuuma hyvä – kylmä paha! Kaikki kartanlukijansa neuvosta.

Soini ja Katainen ovat kilpajuoksua joutuneet sammutustöihin, ja sanoutumaan irti sanotusta. Julkisuushäviäjän osa tässä pelissä on langennut ns. julkkisehdokkaille, joiden kampanja on heidän omimmalla alueellaan – julkisuudessa – jäänyt jalkoihin. Osalla jopa unholaan. Puhakan, Mannisen ja Sievisen kannalta vaalipäivä tulee liian myöhään.

Suomen Meppikokoonpano tulee varmuudella muuttumaan tuntuvasti. Ainoa täysin varma paikkansa uudistaja on Anneli Jäätteenmäki. Muiden osalta epävarmuus paikasta jatkuu ääntenlaskuun asti. Mitä epävarmempi ote vaalikampanjassa on, sitä suuremmaksi kasvaa houkutus julkisuustempauksiin ja irtiottoihin.

Vaalitilanne on otollinen uusille nuoren sukupolven meppiehdokkaille. Heille se tarjoaa yllätysmahdollisuuden. Silmiinpistävää onkin se, että näiltä vanhojen konkarien opissa olleiden ehdokkaiden suusta ei ole kuulunut kesäsammakoita, eikä julkisuushakuisia temppuja. Asiaosaaminen, uudenlainen politiikan tekotapa sekä keskustelukulttuuri työntyvät näiden ehdokkaiden myötä esiin.

Yllättäjiksi ennakoin Riikka Manner, Antti Kaikkonen (kesk) – Jussi Saramo, Anna Mikkola (vas.) – Petra Paasilinna, Pilvi Torsti (sdp) – Pirkko Mattila, Veli-Matti Saarakkala (pers.) – Heikki Autto, Ukko Metsola (kok). Vihreillä Hautala ja Sassi pitänevät pintansa.

Uuden sukupolven Mepit ovat politiikkaa tervehdyttävä voimavara.

Ei kommentteja: