torstai 31. tammikuuta 2013

Kenellä valvontavastuu?

Rovaniemellä Lapin Kansan ja SoMen (sosiaalinen media) palstoilla on keskusteltu vilkkaasti KAS-asuntojen suurista veden tasauslaskuista. LK:n jutussa mainittiin 400 € ja 600 € laskuista. SoMen keskusteluissa on kerrottu Saarenkylän 1000 €  jopa Viirinkankaan 2100 € tasauslaskuista. Ovat hurjia summia, kun kuitenkin ennakkomaksua kulutuksesta on kuukausittain peritty. Herää vahva epäilys, että näissä täytyy olla vähintäänkin pilkkuvirhe. Asukkaiden on syytä tarkistaa laskujensa oikeellisuus, ja tarvittaessa riitauttaa ne.

Lapin Kansan jutussa (28.1.2013) KAS:n aluejohtaja Kalevi Ranta ilmoittaa, että kuutiohinnassa ei ole mitään kummallista ja se vastaa kustannuksia. Hinnan muodostumisesta on tiedotettu asukkaille, ja muille sitä ei kerrota. Asia on loppuun käsitelty! Ei se ihan noin yksioikoinen ilmoitusasia ole.

Asumisen rahoittamis- ja kehittämiskeskus (ARA) ohjaa ja valvoo valtion (veronmaksajien) varoin toteutettua asuntotuotantoa. Sen tavoitteena on, että "vuokratalojen omistajilla olisi riittävän yhtenäinen käytäntö, kun ne valitsevat asukkaita, määrittävät omakustannevuokraa ja toteuttavat yhteishallintolaissa tarkoitettua asukasdemokratiaa." Näitä säädöksiä sovelletaan eri tavoin riippuen valtion tuen ajasta ja tavasta. KAS:lla on tässä suhteessa erilaisen kohtelun asuntoja, niin kuin varmaan muillakin vuokrataloyhtiöillä.

ARA perää myös kunnille yhtenäistä käytäntöä tässä ohjauksessa ja valvonnassa. Todennäköisesti näin nyt ei ole, koska siitä paimenkirje on kunnille lähetetty 11.7.2012 (Dnro 18251/631/12).

Käytäntö on sellainen, että "valtakunnallisesti toimivat yleishyödylliset yhteisöt (VVO, SATO,
AVARA, TA-Yhtymä ja Kunta-asunnot) lähettävät vuosittain vuokria koskevat tiedot ARA:lle. Se lähettää keräämänsä tiedot edelleen ao. kuntiin valvontaa varten. Nämä kunnat voivat tarvittaessa pyytää ARA:lta apua valvoessaan näiden yhteisöjen vuokrien tasaamisessa".

Soittaessani Rovaniemen asuntotoimistoon häkellyin, kun keskustelukumppani kertoi, etteivät he valvo valtakunnallisia toimijoita. Niitä valvoo ARA. He valvovat pelkästään yhden kunnan (Rovaniemen) alueen toimijoita. KAS valtakunnallisena toimijana ei olisi sellainen,  vaan sitä valvoo ARA.

Kysyn kuka valvoo? ARA joka kerää tiedot ja lähettää ne edelleen ao. kuntiin valvontaa varten. Vai kunta, joka kertoo, että ARA valvoo ja he ovat tässäkin vesiasiassa lehtitietojen varassa, eivätkä varmaan näitä tietoja suoraan saisikaan. Onko Rovaniemi hukannut valvonnan työkalupakkinsa?

2 kommenttia:

Arto Melaranta kirjoitti...

Jotenkin tuntuu, ettei kukaan edes käytännössä pystyisi kuluttamaan (maksamansa ennakon lisäksi) yli tuhannella eurolla vettä vuodessa. Lapin Kansassa aikoinaan esitetty asiantuntijan laskelma todellisesta kulutuksesta ei liene voi olla niin pahasti pielessä.
Kunta-asuntoja on rovaniemellä nähtävästi jo pitkään vaivannut suoranaiseen johtamiseen liittyvä ongelma ja esimerkiksi yksityisiä markkinoita huomattavasti korkeammat vuokrat ovat osoitus siitä, että tiettyjä taloja on tieten tahtoen tahdottu mahdollisimman tyhjiksi ja viime kädessä purettaviksi.
Ottamatta sen enempää kantaa Kalevi Rannan persoonaan ja hänen johtamis- ja esimiestaitoihin, on hänen tokaisunsa "asia loppuun käsitelty" järjen vastainen ja toisaalta antaa selvän kuvan miehen kyvystä toimia omassa asemassaan

Unknown kirjoitti...

Perehtyessäni asiaan tutustuin myös tallaiseen sivustoon ja tilastoon. http://www.vexve.com/fi/verto/tietoa-vedenkulutuksesta/veden-hinta/

Asiasta on tullut hirveesti palautetta ja yhteydenottoja. Veikkaan, että asia on vielä esillä monella foorumilla "loppuun käsittelystä" huolimatta.