tiistai 26. helmikuuta 2013

KAS-takaukset pöydälle, vai uuteen valmisteluun?



Pöydällepano tarkoittaa sitä, että asiasta ei ole valmiutta päättää nyt olemassa olevien tietojen valossa, vaan vasta myöhemmin samojen "olemassa olevien" tietojen valossa. Niistä pitäisi nyt vakuuttua. 

Pöydällepano ei velvoita ketään tuomaan yhtään mitään uutta päätöksenteon pohjaksi.

Palautus uudelleen valmisteluun taas tarkoittaa sitä, että jotain uutta esitykseen ja/tai päätöksenteon pohjaksi pitäisi tulla. Se velvoittaa "löytämään jotain uutta perustetta esitykseen ja siitä tehtävään päätökseen".

Mitä valtuusto siis päätti?

Lapinradion otsikon mukaan valtuusto päätti jättää asian pöydälle. Varsinaisen uutistekstin mukaan näin ei kuitenkaan näyttäisi olevan, "vaan valtuusto päätti selvityttää ensin, onko yhtiö toiminut lakien ja sopimusten mukaan?" Siten jotain uutta täytyisi olla tulossa, ja/ tai ainakin odotettavissa. 

Se käytännössä tarkoittaa uudelleenvalmistelua, ei pelkästään pöydällepanoa. Ne ovat kaksi eri asiaa.

Päätökset oikeissa kokouksissa - ei infotilaisuuksissa!

Infotilaisuudet ovat hyviä paikkoja saada asiasta taustatietoja, mutta vasta varsinaisissa kokouksissa esittelijän vastuu astuu kuvioihin. Esittelijällä on eri vastuu, kuin infoormeeraalalla. Voi kertoa, mutta voi jättää kertomattakin - noin niin kuin ohimennen. Onko kyseessä info- vai kokous?

Palataan vielä Lapinradion juttuun.

Kokoomus haluaa selvittää vielä auki olevia kysymyksiä, mutta suhtautuu positiivisesti takauspyyntöön. Kuulemma vielä ehtii selvittää.

Keskusta haluaa lisäaikaa "uusille valtuutetulleen" tulla sinuksi ja sisäistää KASsin ongelmat Rovaniemellä.

Perussuomalaiset vaativat uutisen mukaan, että KAS- asunnoissa pitäisi suorittaa osakeyhtiölain mukainen "erityinen tilintarkastus". Toteutuuko se kuitenkaan, kun Perussuomalaisetkin tyytyivät sanamuotoon "valtuusto jätti asian auki ja käytti termiä "erityinen selvitys". Sopiko sanamuoto hyvin kaikkien tarpeisiin?

Uutisessa muista ei mainittu yhtikäs mitään. SDP, Vasemmistoliitto, KD ja Vihreät eivät ilmeisesti olleet mitään mieltä koko asiasta. Tuohonpa en usko, koska tiedän, että jotain mieltä olivat. Korjatkaa jos olen totaalisesti väärässä.

Ei kommentteja: