perjantai 25. tammikuuta 2013

Puheenvuoron kuolinkamppailu?


Aiemmin kirjoitin ja seurasin Usarin puheenvuoropalstaa varsin aktiivisesti. Nyt se jo tympäsee eikä kiinnosta. Miksi? 
Samat vanhat pärstät ovat siellä julistamassa samoja vanhoja teemojaan. Samat vanhat päivystävät kommentoijat ovat hanakasti puolustamassa omiaan. 
Sekaan pyrkivät omaa egoaan nostavat hörhöilijät, joiden ainut oma sanoma on sanoa kaikki se pöhkö pöhkömmin ja härskimmin, kuin vakiopöhköilijät. Suurin saavutus ja meriitti näillä on tulla bannatuksi Usarin puheenvuorosta, ja saada siitä uutinen muille kanaville. Ovat siten merkittäviä mielipidevaikuttajia.
Idea oli hyvä. Avaaja esittää puheenvuoron ja lukijat siitä keskustelevat ja sitä kommentoivat. Nyt se muistuttaa lähinnä uskonriittiä. Kommenteissa puolustetaan omien kantoja, silotellaan, selitellään, ja ennenkaikkea väärinymmärretään kaikkia muita kantoja. Nostetaan hädän hetkellä "meitä vainotaan"- flakkari esiin, ja taas kiedotaan marttyyrin viitta hartioille.
Usarin puheenvuoropalsta on siirtynyt keskusteluvirrasta sivuraiteelle. Se on valjastettu julistajien puhujapöntöksi, ja uskollisten taputusareenaksi.
Se on sääli.

Ei kommentteja: