maanantai 21. joulukuuta 2009

Lapin-turistit raivoissaan – kuin liian kallis pakolaisleiri!

Lapin matkailu on saanut jälleen kolhun kylkeensä – syyttä suotta. Todellisiakin aiheita olisi!  News of the World lehti kertoo yhden perheen tarinan. Perheen pää on kertonut lomareissunsa karmeista kokemuksista. Onko totta? Uskoisin, että on. Mutta yleistykseksi se ei käy. Matkat möi Transun Travel, paikalliset palvelut järjesti Transun Travel, ja haukuttu hotelli Davvi Arctic Lodge on brittiläisessä omistuksessa. Onko taustalla Transun Travel – ehkä joskus selviää, että on. Edellinen negatiivinen todellinen kohu-uutinen Lapin matkailuun liittyen on vuodelta 2004. Yleistyksiin ei kuitenkaan ole perusteita.

Valtaosa Lapin matkailun toimijoista – väitän, että ylivoimainen enemmistö – on vastuullisia ja tuotteestaan sekä kohteensa ainutkertaisuudesta tietoisia toimijoita. Sitä ei kannata missään nimessä myydä polkuhinnalla eteenpäin. Eli halvalla, hintoja polkemalla ja massoille, jotta helpon pikarahan peräsisäjuoksijatkin pääsisivät osallisiksi – ilman panostusta markkinointiin ja kohteeseen. Vain pienillä kustannuksilla kuoritaan hetkelliset kermat päältä. Kantakoot vastuulliset toimijat pitkäjänteiset markkinoinnin kulut, ja kantakoon huolta Lapin matkailun tasosta, tulevaisuudesta ja kiinnostavuudesta. Me kuoritaan vain hetkellinen kerma – poimitaan rusinat pullasta.

Uuden Suomen 959 (21.12.09) nettiäänestäjää ovat totaalisen väärässä vastatessaan kyselyyn “Onko Lappi ylihinnoiteltu turistikohde?” 91 % vastaa, että on! Uskomaton tulos. Tulkitsen tätä niin, että halutaan laatua ja palvelua, ilman että niistä oltaisiin valmiita myös maksamaan. Kerron, ettei onnistu! Mahdoton yhtälö. Jos ja kun haluat laatua ja palvelua - ole niistä myös valmis maksamaan. Muuten ei onnistu. Tai tilaa halpisloma kaikkine riskeineen – äläkä valita!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Näen töissä paljon brittejä ja kyllähän he ovat pääasiassa tyytyväisiä Lapin reissuunsa. Joskus sattuu huonot kelit, mutta niillehän me emme mahda mitään. Ja Joulupukki on se mitä he tänne tulevat katsomaan ja he ovat myös valmiita maksamaan siitä. Majoitukset jne. eivät ole Lapissa erityisen kalliita, mutta turistirysissähän limsapullollakin on tuplahinta. Kuten joka paikassa. Euron ja punnan kurssit ovat myös briteille epäedullisia tällä hetkellä.

Jaakko Portti kirjoitti...

Samat kokemukset, kuin anonyymilla. Lapin matkailun ei todellakaan kannata suunnata mihinkään halpislinjaan. Se johtaa vain kiristyvään kilpailuun katteiden riittävyydestä. Verkostoitumisen hyödyt katoavat siinä kamppailussa.