Tämä tapahtui niinä päivinä, kun kolumnin kirjoittaja oli työmatkalla Saariselällä. Päätoimittajalta tuli muistutus kolumnivuorosta. Nyt tuli hätä käteen. Mistä ja mikä aihe? Olin jo toisaalla tuhlannut pienyrittäjäteeman. Saanut muutaman somasti hermostumaan, ja sitten sopuisasti lauhtumaan. Vuokrankorotuksiin asukasyhdistyksemme on ottanut tuoreeltaan kantaa. Siitä kirjoittaminen nyt olisi koplausta, joten ei käy!
Mikä avuksi? Teatteriesitys on Rovaniemellä rakennettu tekstiviesteistä. Miksi ei kolumniakin voi koota niin, että twitterin ja facebookin avulla pyytää ystäviä hätiin. Näin 300 km välimatka ei ollut este, ja apu tuli perille. Lokan ”verkkoporvari” yllytti. Tutki asiakirjaa ”Vihreä tehtävä 2010 – 2014”. Tätähän ei saa Lapin matkailuelinkeinolle kertoa! ”Vihreän liikennepolitiikan tavoitteena on, että raideliikenne tekee Suomen sisäiset lentoreitit kannattamattomiksi.” Raideliikenteen pitäisi ensin kuitenkin olla kattava, ennen kuin ravintolavaunuun voi istahtaa. Ilman toimivia lentoyhteyksiä Lapin matkailu olisi motissa. Sesonkityöntekijä vailla työtä, ja Safaritessu vailla mustin murkinaa. Olen ymmärtänyt niin, että matkailun toimijat ovat pyrkineet ratkaisemaan tätä Lapin matkailun saavutettavuutta, ja minimoimaan siihen liittyviä riskejä. Ovatko Vihreät tavoitteet toiset?
Energiapolitiikassa vihreät kaipaavat älykkäitä sähköverkkoja, ”jotka osaavat ottaa vastaan talomme katolla pyörivän tuulivoiman tuottaman hukkaenergian”. Riemastuttavaa hölynpölyä. Kuitenkin istuvat samanaikaisesti sisällä hallituksessa, joka kaavailee 1 – 3 uuden ydinvoiman rakentamista, ja vastustavat vesivoiman lisärakentamista. Minä vasurina olen jotenkin tykästynyt siihen, että olemattomat saavutukset hallituksessa naamioidaan sievästi torjuntavoitoiksi. Jotenkin tuntuu tutulta. Lapin elinkeinoille energian saannin varmuus on elinehto. Risuilla ei metallia sulateta, ja Tornion tehdas on Suomen suurimpia sähkönkäyttäjiä.
Ystäväni neuvoivat myös pohtimaan sitä, voisiko vähempiosaisen asialla olla ilman, että ensin etsittäisiin pahoinvoinnin syntipukkia milloin mistäkin. Venäläisillä on vähän samantapainen ajatusmaailma: Kuka on syyllinen ja vastuussa? Syntipukiksi kelpaavia ryhmiä katsojasta riippuen taitaa olla pilvin pimein, ja sitä kademieltä. Kuvitellaanko niin, että syyllisen löydyttyä ongelma on ratkaistu? Tarvitaanko aina joka asiaan jokin viholliskuva ja kohderyhmä määrittämään itse ongelmaa sekä sen syitä?
Mikä synnyttää närää ja käsityksen, että jotkut saavat älyttömiä tukia, ja elävät niiden varassa. Ylipäätäänhän tukiin ollaan tyytymättömiä. Toisaalta ne ovat saajalleen riittämättömiä, ja toisaalta osa jää niitä ilman. Tukien saannissa on kyse yhteiskunnan meidän verovaroin suorittamasta varallisuuden uudelleenjaosta. Tasataan eroja hieman, ei täydellisesti, ei riittävästi, mutta riittämättömästi. Siihen liittyvää byrokratiaa voisi kyllä tuntuvasti karsia. Olisiko perustulo siihen paras ratkaisu?
Toisaalta tällaisten asioiden miettiminen näin Joulun alla on kuin soutaisi ajassa vastavirtaan. Joulua lähestyttäessä suvaitsevaisuus, ymmärrys, hyväntahtoisuus ja muu sellainen saisi vallata täydellisesti jokaisen mielen. Myös sen kademielen. Olen hyvilläni, että ”yllyttäjäni” osallistuivat panoksellaan kolumnin rakentamiseen. Pekka Muhosen hulvaton kirja ”Matkailija poronkusemilla” saa siten odottaa vuoroaan.
Julkaistu Roi Press 8.12.2009
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti