maanantai 22. heinäkuuta 2013

Ihmeellinen blogimaailma

Aloitin blogin pitämisen 1.6.2008 artikkelilla "Kirjastoasiaa kansalaisellle". Näköjään provosoiduin tuolloin siitä, että printtilehden lukija moitti, että kirjastoadressimme oli myös netissä, eikä pelkästään kuulapännällä allekirjoitettavana. Blogimaailma oli tuolloin outo niin kirjoittajalle, kuin lukijallekin.

Tuon jälkeen olen tilastojen mukaan kirjoittanut 353 viestiä. Aika laiskasti siis. Kuitenkin kirjoitin. Kuka niitä luki? Piru sen tietää. Varsin pitkään lukijamäärät olivat hyvin vaatimattomia. Muutos tapahtui vasta kesällä (heinäkuussa) 2011, Sen jälkeen tapahtui "harppauksellinen" hyppäys aivan eri lukijamääriin. Olinko siis kirjoittanut typeryyksiä ennen sitä, vai vasta sen jälkeen?

Näin kuitenkin tapahtui. Minusta riippumattomista tai -riippuvista syistä. Oliko maailma ympärillä muuttunut? Löikö bloggaaminen tuolloin itsensä läpi suuren lukijakunnan keskuuteen? Oliko se silloin in ja muu kirjoittaminen out? Muuttunut se joka tapauksessa nyt on.

Kokeilin myös välillä keskittää "sanomani" Uuden Suomen "Puheenvuoro" formaattiin. Se oli harharetki ja turhanpäiväinen sivuaskel. Kuka niitä Lapissa lukee ja löytää? Minä haluan, että sanomani löydetään ja luetaan - täsmäiskulla. Hehtaaripyssyllä ampuvat klikkaajat pelkästään surffaavat, mutta eivät ole kiinnostuneita itse sanomasta.

Ei kommentteja: