keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Rovaniemi tarrautuu terveyskeskusmaksuun perusteetta


Rovaniemi tarrautuu terveyskeskusmaksuun perusteetta

Tein huhtikuussa 2012 valtuustoaloitteen, että Rovaniemen kaupunki poistaisi terveyskeskusmaksun ensi vuoden alusta lähtien. Helsingissä tästä poistosta on laaja poliittinen yhteisymmärrys kokoomusta lukuun ottamatta. Siellä se tulee käsittelyyn talousarvion käsittelyn yhteydessä. Samaa menettelyä esitin Rovaniemen kohdalla. Nyt sitä ei käytetty, vaan asia pyyhkäistiin pöydältä selvittämättä sen kuntataloudellisia vaikutuksia.

Selvitykseksi ei riitä se, että terveyskeskusmaksulle on budjetoitu tälle vuodelle 841.000 € bruttokertymää kaupungin kassaan. Vuonna 2008 bruttokertymä oli 442.235 €. Perustuuko tuo olettamus siihen, että neljässä vuodessa rovaniemeläiset lisäisivät käyntejään lähes kaksinkertaiseksi? En usko. Myös avoinna tai perinnässä olevien maksujen määrällinen ja rahallinen kehitys ei anna selvyyttä siihen, mikä on maksun todellinen nettovaikutus kuntatalouteen. Paljonko niitä jää kokonaan saamatta, ja paljonko niitä katetaan esim. toimeentuloluukulta?

Terveyskeskuskäynnin yhteydessä asiakkaalle lähetetään lasku. Jos sitä ei makseta ajoissa, lähetetään huomautus, jonka kulut ovat viisi euroa. Perintään ajautuneet maksut varmuudella kasvavat suuremmiksi, kuin itse käynnistä aiheutuva lasku. Onko tässä järkeä?

Rovaniemi perustelee terveyskeskusmaksua talousarvion numeroiden valossa, ei terveysnäkökulmasta. Huono juttu! Aikoinaan maksua perusteltiin turhien käyntien välttämisellä, nyt budjetin tasapainotuksen näkökulmasta. Lyhytnäköinen ja ”itsensä pettämis”-näkökulma.

Helsingissä maksun osuus on alle 0,5 prosenttia terveyskeskuksen rahoituksen kokonaisbudjetista. Paljonko Rovaniemellä? Tuosta tuotosta Helsingissä siirtyi suoraan kuluihin 30 %. Paljonko Rovaniemellä? Helsingissä maksujen perimisestä aiheutui suoria kuluja 0,8 milj. euroa. Paljonko Rovaniemellä?

Tämä on sitä kokonaisvaltaista kuntatalouden selvitystä.. Ei se, että sen oletetaan tuottavan tähän taskuun tietyn eurosumman, eikä kerrota millaisia kokonaiskustannuksia se aiheuttaa muuhun taskuun.

Jaakko Portti
Ounasrinne



Ei kommentteja: