lauantai 30. tammikuuta 2010

Intiaanit vihollisia ja saamelaiset kulisseina

Inarissa vietetään parhaillaan alkuperäiskansojen Skabmagovat – elokuvafestivaaleja. Tämänkertaisissa festivaaleissa keskitytään Kandaan ja Boliviaan, joista tulevat myös päävieraat. Festivaalien taiteellinen johtaja Jorma Lehtola vertasi esitelmässään intiaanien ja saamelaisten roolia elokuvamaailmassa.

Länkkäreissä intiaaneilla oli keskeinen rooli – ilman intiaanien hurjaa luonnetta, taistelumieltä ja vastaanpanemista – länkkärit eivät olisi toimintaelokuvaa. Olisiko koko ”länkkärit” – käsitettä edes olemassa ilman intiaanien osuuden kuvaamista? Niissä intiaanit pääsääntöisesti kuvattiin pedoiksi, melkein ihmisiksi. Mutta koska peto myös ajatteli – se teki siitä erityisen vaarallisen. Samalla länkkäreiden näyttelijöiden elokuvaurat olisivat toisenlaiset ja toisien luomia. Tähtiroolit olisivat vaihtaneet omistajaa.

Myös voittajien luomat sankaritarinat saisivat toisenlaisen päätöksen - ”The End”. Myös länkkäreihin liitetty tyypillinen elokuvamusiikki olisi sävelletty toisenlaiseksi. Lännen toimintaelokuviin tyypillisesti kuuluva mahtipontinen musiikki vaihtuisi toisiin tahtilajeihin.

Lehtolan mukaan saamelaisten rooli elokuvissa on intiaanien rooliin verrattuna ”passiivisempi ja vähättelevä” Saamelaiset ovat Lehtolan mukaan elokuvissa rekvisiittaa, koristelua ja avustajia. Tarvittavat 3000 poroa kerätään kokoon tuosta vaan, ja saamelaisten työn osuutta ei näy missään. Saamelaisista ei kuulemma saa toimintaelokuvaa tekemälläkään – koska heillä on vain ”Kautokeinon kapina” vuodelta 2008. Sekin norjalaisen Nils Gaupin tekemä.

Erik Blombergin ”Valkoinen Peura” ja Mollbergin Timo K. Mukan romaaniin pohjautuva elokuva ”Maa on syntinen laulu” eivät ole alkuperäiskansan elokuvia itse itsestään, vaan valtaväestön toteuttamia kuvauksia heistä. Vaikka ne ansioituneita elokuvia ovatkin. Itsellenikin ensimmäiseksi tuli mieleen nämä elokuvat.

Festivaalien pitopaikkana Inarin kirkonkylä on täydellinen napakymppi. Uuden Saamelaisten Kulttuurikeskuksen valmistuminen lähivuosina luo alkuperäiskansojen elokuvafestivaaleille aivan toisenlaiset puitteet. Sodankylällä on elokuvajuhlansa alkukesäisin. Sydäntalvella Inarissa alkuperäiskansojen Skabmagovat.

Ei kommentteja: