tiistai 10. elokuuta 2010

TERVOLTA VÄÄNTÄEN PLAGIOITU

Kylmä kangistaa, ja Ivalojoki rauhoittuu. Kukaan ei huuda (toivottavasti), ei ainakaan linnut. Kalastajaveneet lipuvat rantaan Inarilta – vajain ja tyhjin lastein. PubFi:ssä kaverit vain vaiti mulkoilevat toisiaan – Missä muut? Nyt eletään Ivalon Watercrossien jälkeistä aikaa ad. 2010. Ne eivät ole täällä!

Venäjä palaa, mutta Suomesta tarjotaan vain noottiapua sammutustöihin. Maailmassa lienee sittenkin hitunen oikeutta. Lapin mies kärvistelee Suomineidon alapäässä itsekin liikaa kuumuutta – ne sinne työn perässä pakotetut.

Lapsuuden kesissä niitä muisteluja piisaa – silloin veri kiersi, vaikka aurinko ei paistanutkaan. Näistä nykyisistä painajaisen ja toiveunen kaltaisista kuukausista ei ainakaan ole mitään muisteltavaa. Eikä ainakaan tätä nimenomaista kesää! Nyt virheellisesti kuvitellaan, että tämä on ainutkertainen kesä muisteltavaksi. Minä ainakin kerron lapsille, ja sille toistaiseksi yhdelle lapsenlapselle omista kesistäni. Silloin paistoi, ja minäkin päivetyin! Nyt olen sisätöissä - siis en päivety.

Tätä sekundakopiota – melkein keski- ja ani harvoin eteläeurooppalaista idylliä paheksuvat tänne väkisin rahdatut turistilaumat meidän rahan perässä vaivautuvat. Pienoinen ja tuiki tarpeellinen ihastus valtaa mieleni, kun turistit pakenevat kuumasta bussista hikeä pyyhkien lempeään Lappiin, ja toisia turisteja väistellen tuhlaavat tutkimatta rahansa puukuksiin, kivikelloihin ja poronnahkoihin. Ne ovat aitoa ja ehtaa tavaraa.

Nämä turistit ymmärtävät, että tämä kaikki on paikallisille tuiki tarpeellista. Etelän päättäjille ne ovat vain kulissia, jota säälistä pidetään yllä. Kaikkia ei Helsinkiin haluta, vain ne valikoidut. Tämä se vasta on satumainen sattuma. Tällaisia me olemme, eikä se johdu Mette Mannosesta tai vääränlaisesta kansanluonteesta. Toimeen on tultava - täälläkin.

Minulle - ja kaverille kanssa – suoritettua maksua vastaan, turisti pääsee reilusti ja näkyvästi haaveilemaansa paikkaan, jossa vain väärtit saavat olla. Vain yksi turisti kerrallaan – se on sääntö.

Marraskuussa ja tammikuussa meillä on hieman väljempää, jotta silloin sopii tulla. Lentäen tai junalla, jos ne kulkee. Kuitenkin aina aikataulustaan joko myöhässä tai jäljessä. Kuinka vain turisti haluaa. Matkaehdoissa olemme varmuudeksi pienellä präntänneet, että tämä ei koske matkalaukkuja. Etelän herroista kun ei koskaan voi tietää, mitä uudelleenjärjestelyjä ja ulkoistuksia ne sesongin alkajaisiksi kulloinkin ovat keksineet. Näkkeepä sen sitten.

Ilman sateenvarjoa voit pulkkailla Kaunispään huipulta alas, jossa yritämme ottaa sinut kiinni. Ylös ja ulapalle ei tarvitse pyrkiä, paitsi Inarin Kasarille. Met olemma juuri tämmöisiä aitoja, piloille brändäämättömiä vaivaiskoivujen ja niiden hillojen kavereita, joiden perässä juoksemme, emmekä antaisi muiden juosta. Ei ainaskaan Hemmo.

Marraskuuussa sinun ei tarvitse meikata – meillä on harmaata, mustaa ja märkää. Mutta Kaamosaikana moinen ei käy! Silloin on oltava letti latingissa ja ripset ojennuksessa. Hellehän meillä on aina, ja jos se ei riitä, niin sisäistä paloa ainaskin. Kyllä met keskenämme toimeen tullaan, kun on niin laaja tuo erämaakin. Kaamosjazz ainakin yhdistää marraskuun lopulla.

Entisen DDR:n kulttuuriministeriön arkistoja ei tarvitse penkoa. Vänkäreitä on omastakin takaa enemmän, kuin kylliksi. Ovat lystinpidollekin kateuttaan präntänneet normiston, jota tulisi noudattaa. Neljännesvuosittain olisi raportoitava, kuinka on lystit menneet. Ennen ei ollut niin, senkun piti lystiä vaan, joko Luostolla, Levillä tai Saariselällä. Tai siellä pankkineitien majalla. Mutta siitä ei enempää…

Muisti on näissä asioissa kielletty. Me saamme tulitikustakin karnevaalihankkeen aikaiseksi, eikä siihen muita sähläämään kaivata. Arvosta asiakastasi , se on tuiki tarpeellista. Turisti on Lapissa syystä, ei minkään roolileikin varjolla salakavalasti tykö tyrkyttänyt. Turisti kaipaa aitoutta, ei mitään näyteltyä roolia, eikä ainakaan leikkiä. Rattaana hän on työssään, ei lomallaan!

Mietin millainen olisi hyvän palvelun määritelmä? Tällaisen olen kuullut: Minä vien isännälleni sinun liikenevät rahasi, ja sinä nautit siitä, että tein juuri niin - ja isäntäkin. Se olkoon sitä matkailubisnestä.

Turistihan on kiinnostunut aidosta kulttuurista, joka on erilaista , jotain ennen kokematonta. Sitä Lappi aidoimmillaan tarjoaa. Vuosilukujahan ei Lapissa tyrkytetä, vaan aitoja tarinoita, ainakin Oiva Arvolan Kampsuherran valtakunnassa Nivankylässä (Tarvitset muuten sinne passin).

Nimistä puheenollen – muistanet Piston, sen Äteritsiputeritsipuolilautatsibaarin ja Jaskan Namun ja Nakin sekä monen muun – ne ovat kaukana plazoista. Niistä tiedätkin, missä olet? Laskutamme tietysti myös näistä tuiki tärkeistä tiedoista. Laskutetaanhan muualla myös vastaamattomista puheluista. Siis siitä kokemuksesta, ettei se nyt vastaa, tai odotuttaa tuntitolkulla. Nurkumatta me sen kestämme.

Maksua vastaan turistilla on vielä mahdollisuus vierailla Lemmenjoen kultamailla ja siellä erämaakirjastossa, johon Tervonkin Koljatti on rahdattu. Hänen saapumisensa tähän paikkaan kruunaa sinne lähtemisen. On se todella sen vaivan väärti. Haavehan ei ole mahdoton eikä valheellinen. Se on samalla kertaa sekä turismia, että tutkimusmatkailua. Turisti tulee, olee ja menee, mutta löytääkseen sinne – hän tarvitsee kartan, joko sisäisen tai ostetun. Siellä on muuten vessakin, tai ainaskin riuku, jota paikalliset huolella vaalivat.
Jotta tämä juttu aukenisi lue tämä. Ensin.
Lähetä kommentti