lauantai 6. syyskuuta 2008

ILMESTYY MUTTA EI JAETA


Huhtikuussa 2008 Rovaniemen kaupunginhallituksessa oli käsittelyssä oikaisuvaatimus kaupungin ilmoitusten julkaisemisesta vuosina 2008 – 2011. Esitin Jaakko Huttusen kannattamana oikaisuvaatimuksen hyväksymistä. Äänestyksessä hävisimme luvuin 13 – 4.
Ilmoituslehteä haettiin avoimessa hankintamenettelyssä. Tarjouspyynnön kohdan 5. ehdottomina sisältövaatimuksina edellytettiin mm. sitä, että tarjotun ilmoituslehden on ilmestyttävä vähintään kerran viikossa ja julkaisun on oltava säännöllinen. Tarjouksessa oli käytävä ilmi ilmestymispäivät ja julkaisun säännöllisyys. Tämän ehdon täyttivät KH:n mukaan vain Lapin Kansa ja Uusi Rovaniemi, mutta ei Roi Press, koska se ilmestyy keskimäärin kaksi kertaa kuukaudessa.
Näin kesän jälkeen olen ihmetellyt sitä, etten ole saanut Uusi Rovaniemi-lehteä tai Roi Pressiä koko kesänä kotiini. Samaa ovat valitelleet monet naapurini. Kävin itse jopa asiasta ilmoittamassa lehteen. Muutosta ei ole tapahtunut. Vastaisuudessa ilmoituslehdistä tarjouksia pyydettäessä olisikin yhdeksi kriteeriksi asetettava myös jakelun toimivuus. Tässä tapauksessa näyttää käyneen niin, että sopivalla tarjouspyyntömuodolla on saatu haluttu lopputulos aikaan.
Synnyinkunnassani Inarissa kunta on perustamassa omaa tiedotuslehteä, vaikka paikkakunnalla ilmestyy myös viikoittain Inarilainen. Miksi? Eikö olisi järkevämpää käyttää jo olemassa olevia tiedotuskanavia, kuin perustaa uusi. Samallahan tuettaisiin paikallista yritystoimintaa. Kirjoittaakohan Inarilainen ja Arvelin turhan kärkkäästi kunnan asioista ja virkamiehistä?

2 kommenttia:

arktinen puskurikapasiteetti kirjoitti...

Voisit Jaakko vähän tutkia.

Kuka hoitaa Uuden Rovaniemen ja Roi Pressin jakelun.

Kuka omistaa tuon yhtiön.

Ja kuka omistaa Lapin Kansan.

Lapin Kansasta 14.9. löydät tuon salaperäisen tahon ja samalla "your eyes are wide open", vai ovatko?

Jos keksit vastauksen, kerro muillekin.

Unknown kirjoitti...

Olen näköjään ajautunut "arktisen puskurikapariteetin" kyselytunnille. Hyvä niin. Molempien jakelun hoitaa Kärkijakelu (Ilmeisesti Oy), samoin Lapin Kansan omistaa Alma Media, edelleen (Ilmeisesti Oy).

Mutta tää ei ole se pointti, jota hain. Vaan se että, virkamies laatii tarjouspyynnön tietyin ehdoin, hyväksyy sen pohjalta toimittajan, ja kun yksi valittaa, sama virkamies vastaa, ja KH hyväksyy. Eipä taida olla kovin reilua. Saadaampahan kuitenkin haluttu lopputulos aikaiseksi.
Kannatan ehdottomasti moniarvoista tiedottamista kaupungin asioista.
Täähän on eräänlaista vallankäyttöä - myötäsukaisesta palkitaan, vastakarvaan silittämisestä rangaistaan - se ei ole kuntalaisten edun kannalta hyvä.

Ant L "My eyes are wide open"