sunnuntai 21. syyskuuta 2008

VIHELIÄISET VAALIKONEET


Eipä helpota yhtään ajatus, etten ole pähkäillyt vaalikoneiden kysymysten parissa yksin. Samassa asemassa ovat kaikki - kokoomuksesta perussuomalaisiin, kristillisistä ruotsalaisiin, demareista vihreisiin ja vasemmistoliitosta keskustalaisiin. Hyvä niin, kerrankin olemme samassa asemassa, jossa vaalibudjetti ei auta ketään. Ai niin unohdin sitoutumattomat.

Olisipa poliittisen kannan muodostaminen ja päätösten teko yhtä mekaanista kuin MTV 3 vaalikoneeseen vastaaminen kursoria siirtämällä joko hieman tai reilummin oikealle tai vasemmalle. Tai sitten vaan ihan reilusti ja rämäkästi sekä oikealle että vasemmalle, ja katsoa mihin se pysähtyy. Siinäkö on vastaus, jonka perusteella äänestäjä voisi tehdä ehdokasvalintansa.

Mitä tekemistä kirkossa käynnillä tai kaljan ottamisella on siinä, miten määritellään tulevien kunnallispäättäjien arvopohjaa, joista he päätöksiään tekevät. Eipä juuri mitään. Millä perusteilla voidaan asettaa terveyskeskusten ja peruskoulujen rahoitus vastakkain. Kummanko yksityistäisit? Yksityislääkäreitä on saatavilla. Entä peruskoulu. Täysin absurdi ja mieletön vastakkainasettelu.

Nyt olen kuitenkin vaalikoneiden kysymyksiin parhaani mukaan vastannut, enkä pitänyt pällimmäisenä ajatuksena sitä, miellyttävätkö ne mahdollisia äänestäjiäni. Sekin mahdollisuus on. Annetaan kannatuksen toivossa sellaisia odotettuja ja haluttuja vastauksia.

Ei kommentteja: