lauantai 2. kesäkuuta 2012

Hulvaton tulevaisuus

Hyvinkään tapahtumat ovat nostaneet keskustelun keskiöön asesäädösten kiristämisvaatimuksia, mielenterveyspotilaiden hoidon nykytilan ja yleisesti nuorten pahoinvoinnin.

Oudoksunut sitä, että vasemmistoliitonkin piiristä vastaukseksi on nostettu aselakien kiristäminen ja Alko-lukko asekaapin kylkeen. Tällainen ongelmien ratkaisutapa johtaa holhoamisen, viranomais- ja poliisivalvonnan tunkeutumiseen yhä syvemmälle ihmisten arkielämään.

Äärimmilleen vietynä kehitys johtaa siihen, että horisontissa siintää poliisivaltio.  Henkilökohtainen vastuu omista tekemisistään saa väistyä valvonnan tieltä. Ongelmien ratkomisen sijaan, ne pyritään patoamaan valvottaviksi ja hallittaviksi möhkäleiksi. “Iso Veli” valvoo kaikkea. Olen ymmärtänyt, että vasemmiston tavoitteiden mukaista ei ole tällainen yhteiskunnallinen kehitys.

Oleellista on ratkaista, miksi suomalainen nuori mies voi huonosti? Nuorisotyöttömyys on noin 25 %, ja maassa on noin 60.000 syrjäytynyttä nuorta. Maksuhäiriömerkintä on 80.000 nuorella, jossa on kasvua 34 % edellisestä vuodesta. Tällaisiin tekijöihin pureutumalla äärimmäisten ja peruuttamattomien tekojen todennäköisyys vähenee.

Meillä kaikilla on henkilökohtainen vastuu omista tekemisistä ja tulevaisuudesta. Onko kuitenkin nuorten kohdalla niin, että oma elämänkertomuksen ja tulevaisuuden rakentaminen näyttäytyy vain pätkissä tai on hämäränpeitossa? Tulevaisuuden näköalojen luomiseen tarvitaan hyvinvointiyhteiskunnan panostusta ja ratkaisuja. Tämä on yhteiskunnan vastuulla, mutta se ei tarkoita samalla henkilökohtaisen vastuun poistumista.

Lähetä kommentti