keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Väyrysen noste ei yllätä

Paavo Väyrynen on poliitikko, joka ei jätä ketään ns. kylmäksi. Tahtopoliitikko henkeen ja vereen. Kun muut jahkailevat ja pähkäilevät, jopa tuumivat.  Paavo ei pähkäile. Hän tahtoo, tekee avauksia ja linjanvetoja. Usein jopa muistuttaa, että jo silloin ennusti tai esitti "niin tai näin".

Ärsyttäähän se - se muistuttaminen oikeassa olemisesta. Ei kukaan kai voi olla aina oikeassa? Kerran hän myönsi erehtyneensä, mutta vain kerran. Sittemmin todistettiinkin, että hän oli väärässä, eli oikeassa.

Paavon mokat ovat jo legendoja jalasmökistä alkaen. Osa totta, osa urbaanilegendoja. Wikipediasta löytyy tällainen Paavo. Hikipediasta löytyy toisenlainen Paavo. Siksi hän vihastuttaa, ja ihastuttaa.

Paavon nollaaminen ja mollaaminen on kansan-/ medianhuvia. Kuitenkin tiedotustilaisuudet vetävät toimittajia, vaikka muuta toimitettavaa ei olisikaan, kuin uusi esipuhe uuteen painokseen kirjasta. Puhetilaisuudet  pyörivät kolmen tilaisuuden päivätahdilla, ja väkeä riittää. Miksi? Mikä siinä kiinnostaa?

Väitän, että Paavon sanoma, ja itsensä likoon laittaminen. Sen totisesti kunniapuheenjohtaja, moninkertainen ministeri ja kolmea päivää vaille pitkäikäisin kansanedustaja on tehnyt.

Paavon mahdollisuuksia pressavaaleissa on turha väheksyä, edes kepujohdon.

Ei kommentteja: