Hallitus on nimitystä vaille kasassa. Taas kaikki menee niin pieleen ja väärin. Osan mielestä jopa riittämättömästi. Onneksi pieleenmenon suunta on sentään oikea . Tietysti sekin harmittavasti riippuu siitä, mistä suunnasta katsoo.
Politiikan kommentaattorit ovat kommentaattorien ensioikeudella määritelleet ne rajat kuka saisi olla tyytymätön, ja missä rajoissa kansan tuota tyytymättömyyttä olisi suotavaa ilmaista. Omaa arviotahan ei silloin tarvita, kun luotetaan vain näiden viisaiden kulloisinkiin arvioihin. Ne vaihtuvat somasti tilanteiden vaihtuessa.
Kokkareissa ollaan käärmeissän, että Katainen johtaa vasemmistolaista “sosialistinen manifesti”-hallitusta. Persuissa siitä, ettei olla hallituksessa, vaikka pitäisi ja Soini “kaikkensa yritti”. Vasemmistossa taas siitä millaisesta hallituksesta voisimme olla oppositiossa.
Pikaisesti vasemmistoblogeja ja kommentteja selattuna tulee mieleen. Voisimmeko olla edes oppositiossa, kun ei näytä olevan edes yhteistä näkemystä, millaisen hallituksen oppositiona meidän tulisi olla? Oma myönteinen arvioni pohjautuu Vasemmiston hallitusneuvottelijoiden raporttien antiin ohjelman plussista ja miinuksista puolueen tavoitteiden suhteen. Luotetaan omiin tekemisiin hallituksessa.
Ainoa, joka näyttää tällä hetkellä olevan yksinäisyydessään tyytyväinen, on A. Stubb. Hänen mukaansa uusi hallitusohjelma on maamme historian Eurooppa-myönteisin, joten Aleksanteri jo syyhyää toimiin Suomen ryvettyneen maineen palauttamiseksi.
Kaikki päin prinkkalaa, ja suuntakin on väärä. “´Mitä minä sanoin”-rutkutus voi alkaa. On palattu normaaliin päiväjärjestykseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti