keskiviikko 12. elokuuta 2009

Vielä on kesää jäljellä

Heinäkuu on vaihtunut elokuuksi ja syyskuu heti sen perään. Koulutiellä kulkeville toivotan reippaita askelia! Meille isommille kulkijoille – huomioidaan ne kaikkein pienimmät – vasta koulunsa aloittavat. Liikenteessä nyt erityistä varovaisuutta!

Säät ovat hellineet kesänviettäjiä. Oma talviturkkini huuhtoutui Ivalojokeen sukujuhlan aikaan. Kesääni mahtui myös hääparille esiintyminen Kiimingin vanhassa puukirkossa. Edessäpäin ovat vielä syntymäpäivät ja tupaantuliaiset Oulussa. Osaltani marjasato odottaa vielä poimijaansa, mutta aikaahan vielä on.

Tiedotusvälineiden ei ole uutispulassa tarvinnut turvautua ”kesäleijonaan”. Alkukesästä poliitikkojen vaalirahoitus ja Nova kytkennät olivat vahvasti Rovaniemelle painottuvia. Keskikesällä Ounasrinteen joukkotappelut tahrasivat lähiömme elämää. Nyt syksyn kynnyksellä esiin nousi soilla kypsyvän olemattoman hillasadon poimijat – kuka saa ja kuka ei? Lisätäänpä joukkoon vielä Lemmenjoen koneellisen kullankaivuun kuoppaussuunnitelmatkin.

Nova- sotkua puidaan varmuudella kaupungin päätöselimissä syyskaudella. Kaupunginhallituksen jäsenet Sulasalmi ja Juuruspolvi ovat jättäneet asiasta selvityspyynnön. Tuleeko sen myötä sotkuun selvyyttä – jää nähtäväksi.

Ounasrinteen joukkorähinöissä nollatoleranssi ja välitön puuttuminen ovat ainoa oikea toimintalinja. Asukkailla on täysin luovuttamaton oikeus turvalliseen elinympäristöön ihonväristä riippumatta. Miksi juuri nyt? Muistan aikoinaan, kun Sri Lankasta tulleet pakolaiset riehuivat lähiössä kakkos-kakkoset aseina. Silloin puuttuminen oli välitöntä ja päättäväistä. Rähinöinti loppui siihen.

Rovaniemen kaupungin osalta Kontiolan Lassen aloite maahanmuuttopoliittisen ohjelman laatimisesta on vuorotteluvapaalla olevan virkamiehen pöydällä. Miksi? Kaupunkihan on jo nyt asiassa jäljessä. Siltä puuttuu voimassa oleva strateginen linjaus, joka ohjaisi kaupungin toimintaa maahanmuuttoasioissa. Toimintalinjaksi ei käy se, että Ounasrinteellä on tyhjillään olevia asuntoja, joten sijoitetaan kaikki sinne. Tai tuudittautua siihen, että valtio maksaa kuitenkin kulut.

Aikoinaan Ounasrinneprojektin tuloksena lähiön ilme, imago ja muu viihtyisyys kohenivat merkittävästi. Asuntomessujen yhteydessä lähiön kerrostaloja ja ympäristöä korjattiin huomattavalla rahallisella panostuksella. Nyt kehitys on kulkemassa suuntaan, jossa tuo panostus on valumassa hukkaan. Lähiö on vaarassa slummiutua, jossa ongelmat kertautuvat ja kietoutuvat hallitsemattomaksi kokonaisuudeksi. Valvontakameroiden lisääminen helpottaa tapahtumien seurantaa, mutta eivät pureudu itse ongelman syihin. Mistä esimerkiksi Ounarin nuoret saavat uuden kokoontumistilan?

Joukkotappeluun osallistuminen on rikos! Poliisin tehtävä on selvittää tapahtumien kulku, motiivi ja syyllisyyskysymykset. Turvapaikanhakijoiden osalta voi esittää kysymykset; Miten he arvostavat hakemaansa turvapaikkaa osallistumalla rähinöintiin? Onko turvapaikan tarve todellinen? Viidessä minuutissa komppaniallinen nuoria miehiä keppien kanssa kyetään mobilisoimaan tuhansien kilometrien päässä kotimaastaan! Rähinöinti on väärin myös niitä kohtaan, joiden turvapaikan tarve on todellinen! Minun solidaarisuuteni ja suvaitsevaisuuteni ei ulotu joukkotappelijoihin. Selitykseksi ei kelpaa se, että viikonloppuisin heille ei ole järjestettyä toimintaa.

Ounasrinteelle sopii erilaisia ihmisiä asumaan, hankkimaan elantonsa ja kasvattamaan jälkikasvunsa. Myös ihan oikeasti turvapaikkaa tarvitseville on sijaa. Jos kuitenkin turvapaikkamenettelyä hyväksikäyttäen pyritään elämään pelkästään sosiaaliturvan varassa – ollaan kestämättömällä tiellä. Kerrostaloissa häiriöitä aiheuttavaa asumista ei voida myös kuitata ymmärtämällä ne kulttuurieroista johtuviksi.

Julkaistu
Kolumni Roi Press 12.8.2009




Ei kommentteja: