torstai 9. huhtikuuta 2009

HENKILÖKESKEINEN PUOLUEPOLITIIKKA

Äänestäjien, siis kansalaisten, keskuudessa on väite, puolueet ovat niin samanlaisia, että on aivan sama ketä ja mitä äänestää, sama meno jatkuu kuitenkin. HOX! Nukkuvien puolue on jäsenmäärältään kuitenkin suurin.

Suomessa puolueet ovat muuttuneet eräänlaisiksi politiikan tavarataloiksi, joiden tehtävänä on toimia johtajiensa esikuntina, ja maksimoida kulloinenkin vaalitulos (kunnallis-, eduskunta- ja eurovaalitulos) sulaksi johtajiensa hattuun. Pelataan imagolla ja mielikuvilla. Asiasisältö ja tavoitteet eivät tule ensimmäisinä. Voitetaan tai hävitään sen ja sen mainostoimiston kampanjalla. Menestytään sen keulakuvan vallassa ollessa, tai keuluri vaihtoon. Vaalien alla puolueet kilpailevat, kuka kenenkin julkkiksen saa rekrytoitua riveihinsä. Sillä saadaan hetkellisesti mielikuvaa vahvistavaa julkisuutta.

Kokoomus julistautuu työtätekevien puolueeksi, ja anastaa kommunistien vanhat tunnukset siten, että ne varmasti tunnistaa. Tämä tyyli on jo toistunut kaksissa vaaleissa. Kolmansia tuskin tulee! Ja Niinistö luo valtiomiesimagoaan vuotta 2012 varten – tosin vaarantamatta puolueen menestystä. Päivänpolitiikan nuoret leijonat Katainen, Stubb, Virkkunen, Häkämies, ja huonolla menestyksellä myös Linden, luovat mielikuvaa menestyksestä, osaamisesta ja kokemuksesta. Ilaskivi ja Viinanen ovat jo vanhoja miehiä. heidän varoituksistaan ja kritiikistään ei tarvitse nyt välittää. Ovatpa hiukka sosiaalisena omanatuntona. Kokoomuksellakin on kuulemma sellainen!

Samantyylistä mielikuvaliikehdintää harrastetaan myös muissa puolueissa. SDP on välillä ollut tavoittelemassa keskusta-vasemmistolaista imagoa, välillä piirun verran ihmisen suuntaan. Urpilaisen johdolla pyritään nyt ilmeisesti vasemmistolaisempaan imagoon. Hiukan eroon Heinäluoman aikaisesta SAK kynkästä. Politiikkaa pyritään tekemään ajassa ja paikassa, ei reaaliympäristöstä irrallaan. Laman myötä vasemmistolaisempi ja kriittinen ote nykyilmiöihin vie eteenpäin. Se sopii! Alkuvähättelyn ja haparoinnin jälkeen Urpilainen näyttää saaneen hyväksyntää ja tukevampaa maata jalkojensa alle.

Keskusta on pyrkinyt toimimaan kahden kärjen strategialla. Vanhanen hoitaa valtion asioita. Ja se ”kolmas” Korhonen myötäilee kenttäväen tuntoja. Menestys valitulla toimintalinjalla on ollut kehnonlainen. Kannatuskäyrät osoittavat mäkeä alas. Vanhasella ei näytä onnistuvan nyt mikään. Ei tekstiviestit eikä sähköpostit.. Asiakysymyksistä puhumattakaan! Korhonenkin on saanut siipeensä siten, ettei uskalla nostaa päätään. Murphyn laki toimii kavalasti Vanhasta ja keskustaa vastaan. Pekkarisen, Anttilan ja Väyrysen ote ja kasvot ovat kuluneen tuntuisia. Niistä ei siis apuja. Rehn EU:ssa ja … missä muut? Odotellaan otollisempia aikoja.

Vihreät ovat Gronbergin johdolla hampaattomia ja linjattomia. Eihän työttömyys ole edes noussut merkittävästi. Väkeä on nyt vain lomautettu!! Kaikki käy! Myös Sinnemäki puheenjohtajaksi. Eli hyvästi cityvihreiden ja maakunnan vihreiden vastakkainolo. Nyt matalaa profiilia kaikki – niin tämä ei koske meitä – vihreitä.

Perussuomalaiset henkilöityvät Soiniin. Kannatuksen kasvun myötä henkilö-, tavoite- ja toimintatapoja koskeva kritiikki on voimistunut. Toinen puoli halusi hyötyä, ja toinen puoli ratsastaa. Rajankäynti tehdään/tehtiin henkilö HA:n ehdokkuuden myötä. Mustelmia tulee joka tapauksessa. Saatiin sitten Pyrrhoksen voitto tai Troijan hevonen. Eurovaalien jälkeen Perussuomalaiset ovat nykyiseen nähden erilainen puolue. Toisten toiveet toteutuivat, toisten eivät!

Vasemmistoliiton osalta odotetaan ja veikataan jo Arhinmäen aikaa. Väärin! Ei saa Paavo ihmeitä aikaan. Vasemmistoliitto on historiansa tuote ja tulos. Se mikä on elinkelpoista säilytettäköön, se mikä joutaa mennä siitä luovuttakoon. Sanomalle, tavoitteille ja toiminnalle on saatava hyväksyttävä olemassaolon oikeus. Sen oikeutuksen ovat menestyksellä saavuttaneet useat vasemmistolaiset puolueet Euroopassa, miksei se onnistuisi myös Vasemmistoliitolta! Pakko on hyvä työkalu eteenpäinmenossa.

Puoluekarttamme nykyperusta on noin sadan vuoden takaa, mutta tupailtojen ja muiden (kunniakkaidenkin) perinteiden aika on jo ohi. Politiikkaa tehdään nyt julkisen tilan ehdoilla. Tässä ajassa ja paikassa sekä siinä vallitsevassa ympäristössä. Myös eri henkilöiden toimesta näillä nettisivuilla.

Ei kommentteja: