lauantai 7. helmikuuta 2009

Roknooseja tyrkkää - käytetäänkö?

Minusta katsoen oikealla puolella olevassa paikallisessa blogissa taivasteltiin: Seuraavaksiko 30 %? Vaikka on oikealla, niin on todennäköisesti väärässä?



Siitä reilusti vasemmalla vieressäni, ikäänkuin puskurina pohjoisesta "ei kaivannut arvokeskustelua vaan niiden arvojen kunnioittamista ja kehittämistä. Ruma ja epäeettinen, arvoista varmasti riisuttu pelaaminen taustassa eri puolilla sen kun jatkuu, vaikka isommalla ja isommalla osalla kansaa alkaa syystä olla perusteet odottaa, että päättäminen maassa keskittyisi olennaiseen."

Niin, mitäs sillä oletetulla/toivotulla/jne. 30 %:lla tehdään ja saadaan aikaan? Se kai on olennaisinta. En ole mustankippee sille, jos saadaan aikaan! Solidaarisuuskiintiö valtuuston kokouskertaa kohti ei kai voi olla vakio?!

Ja tähän se jyrkempi "käppyrä":


Vuokrien kehitys 2003 = 100 (lähde: Tilastokeskus).

Lopuksi kannustukseksi sekä yllykkeeksi Hanna Virkkusta:

... "silloin päästään tekemään entistä paremmin arvojemme mukaista politiikkaa.... Meillä on hyvä yhteistyön ja eteenpäin menemisen henki. Se erottaa kokoomusta ja vasemmistopuolueita.

En tiedä, onko se ikävästi sanottu, mutta Sdp ja vasemmistoliitto ovat sellaisia katkerien ihmisten puolueita. Ei hyväksytä sitä, että toiset ihmiset menestyvät. Meillä ei olla kateellisia siitä, jos kaveri menestyy. Voidaan auttaa vahvoja yksilöitä menemään eteenpäin. He vetävät muita mukanaan."

Varmaan kannattaisi katse siirtää "kunnan/kaupungin asioiden hoitamisesta kuntalaisten/kaupunkilaisten asioiden hoitamiseen" - saattaisi jopa tulla arki vastaan.
Nyt näyttää suoltavan sammakkoja yhden jos toisenkin suusta.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olet Jaakko mielestäni ihan oikeassa siinä, että puoluekannatuksilla ei sinänsä ole mitään merkitystä, vaan tärkeää on tietysti se, millaista politiikkaa kulloinkin vallassa olevat harjoittavat.

Minusta tärkeää on mm., että
1) Vahvistamme EU:ta, jonne otamme myös Turkin mahdollisimman pian mukaan ja olemme unionin aktiivisia ydin-jäseniä.
2) Liitymme NATO:on.
3) Hoidamme valtiontaloutta vastuullisesti.
4) Monipuolistamme julkisten palveluiden tuotantotapoja ja aktivoimme yksityisiä palvelumarkkinoita.
5) Lisäämme kansalaisten valinnanvapautta.
6) Huolehdimme koulutuksen korkeatasoisuudesta ja tasa-arvoisuudesta esiopetuksesta yliopistoihin.
7) Otamme maahanmuuttajat hyvin vastaan.
8) Lisäämme kaikin keinoin suvaitsevaisuutta kaikenlaista (esim. seksuaalista, uskonnollista tai kulttuurista) erilaisuutta kohtaan.
9) Kohdennamme tulonsiirtoja entistä enemmän lapsiperheille, joiden köyhyyttä vastaan pitää taistella erityisen pontevasti.
10) Hoidamme vanhuksemme laadukkaasti ja mieluummin kodinomaisesti kuin laitosmaisesti.
11) Torjumme ilmastonmuutosta mm. rakentamalla reippaasti lisää ydinvoimaa.
12) Arvostamme ja kunnioitamme toisiamme erilaisista mielipiteistä ja poliittisista ideologioista huolimatta.

Unknown kirjoitti...

Aloitetaan viieisestä. Näin ehdottomasti teemme, mutta Natoon emme liity. Se on kantani, ja puolueen.

Lisääkö reippaasti ydinvoimaa? Varmaan olisi tarkasteltava kokonaisuutena tuota energiatuotantoa ilmastomuutos silmälläpitäen. Vasemmistoliitolla on kielteinen kanta ydinvoiman lisärakentamiseen.

Kuusi- kymppi ok. Vitonen mitä tarkoittaisi käyännössä, muutoin ok.

Nelosen alkuosa ok, loppuosan osalta viittaan siihen Mika Parkkarin kirjoitukseen LK:ssa.

Hoidamme valtiontaloutta vastuullisesti. Näin kaipitäisi tehdä! Myös kunnan/kaupungin taloutta. Esim. pitkäaikaistyöttömien osalta emme ajaudu “työllistämissakkoihin, vaan teemme päätöksiä niin, että aia hoituu eikä sakkoja synny. Vinkkinä Anne Huotarin mielipide eilisessä Kalevassa. Jospa benchmarkkaamme näitä kuntia.

Tään toisen käppyrän sivutit kokonaan.

Antti Kuulasmaa kirjoitti...

Kaiken järjen mukaan luulisi vuokrakäyrienkin kääntyvän nyt, kun kaikki muukin menee alaspäin, siis esim. asuntojen hinnat ja lainojen korot...

Unknown kirjoitti...

Näinhän sen olettaisi kaiken järjen mukaan olevan. Vanhat totuudet ja lainalaisuudet eivät näyttäisi enään pätevän.

Eräässä kunnassa kunnan omistaman yhtiön korotuksia perusteltiin mm. "kohonneilla pääoma ja korkokuluilla". Mitä löytyikään taustalta? Määräalojen kauppa. Peruskunnan kassaan riihikuivia €roja (2009 TA kasassa, ei tarttenu nostaa veroäyriä). Vuokrayhtiöön velka (piiloon) tarttee nostaa vuokria. Kätevää, eikö totta.

Rovaniemellä täysin kuntakonsernista irrallaan oleva Oy hoitaa (KA). Ei tartte edes pähkäillä. Sisäsiististi myötäelää ja olla solidaarinen (ei maksa mitään).

Tää valtio/kunta työn- ja rahanjako jättää monessa asiassa kuntapäättäjille keinoiksi vain liikkua "harmaalla" alueella, ja toivoa ettei kukaan valita. Tai etsiä porsaanreikiä ja kiertoteitä lainmääräyksistä.

Anonyymi kirjoitti...

Taidat olla suurelta osin oikeassa.