lauantai 25. elokuuta 2012

Adressi Meltauksen lapsi- ja perhetukikeskuksen puolesta


Rovaniemen perusturvalautakunta päätti keväällä äänestyksen jälkeen lakkauttaa Meltauksen yksikön syyskuun lopussa. Julkisessa keskustelussa kuulee usein puhuttavan Meltauksen lastenkodista. Niin myös tässä Lapinradion jutussa. Ilmaus on mielestäni harhaanjohtava ja vaarana on, että keskustelu ajautuu harhapoluille.

Inarin Riutulassa oli aikoinaan lastenkoti, jonne sijoitettiin orpoja lapsia ilman vanhempiaan. Meltauksen yksikkö ei ole lastenkoti tässä merkityksessä. Se on tukikeskus lapsille ja perheille. Siis ei vaan jommalle kummalle, vaan molemmille.

Tuetaan lasta ja hänen vielä koossa olevaa perhettään, ei jo hajonnutta perhettä.
Kolme Meltauksesta tukea saanutta perhettä on nyt perustanut nettiadressin “Meltauksen lapsi-ja perhetukikeskusta ei saa lakkauttaa”. Olen allekirjoittanut adressin, ja kehotan muitakin tekemään samoin. Meltauksen lakkauttaminen merkitsee kunnallisen perhekuntoutuksen loppumista Rovaniemellä. Tätä perhetyötä ei tehdä Rovaniemelle ainoana jäävässä Etelärinteen lapsi- ja nuorisokodissa.

Adressin perusteluissa nostetaan esiin monia aiheellisia näkökantoja. Samoin adressin- ja Lapinradion uutisen kommentti- ja keskusteluosiossa nousee esille uskomattoman paljon vielä avoimia kysymyksiä. Tämä kaikki panee miettimään sitä, oliko perusturvalautakunta ajantasalla tehdessään lakkautuspäätöksen?

torstai 23. elokuuta 2012

Oppisopimuskoulutusta kaupunkiin - vastaus Sanna Karhulle

Uusi Rovaniemi 22.8.2012

Uusi Rovaniemi 22.8.2012 julkaitussa kirjoituksessa “Oppisopimusta kaupunkiin” Nuorisolautakunnan vpj. ja Tarkastuslautakunnan jäsen Sanna Karhu (kesk.) korosti, että “vastuullisena työnantajana kaupungin täytyy pohtia, kuinka vastata eläköitymisen tuomaan haasteeseen”. Samalla hän moitti kaupunkia nuivasta suhtautumisesta oppisopimuskoulutukseen. Olen Sannan kanssa samaa mieltä.

Jätin vuonna 2010 valtuustoaloitteen, jossa ”Rovaniemi palkkaisi kaupungin eri hallintokuntiin nuoria työttömiä oppisopimuskoulutukseen”. Aloitteeni pohjautui Joensuun kokoomuslaisilta saamaani vinkkiin.

Joensuussa se on tarkasti kohdennettu hanke, jonka kriteerit kävivät selväksi aloitteessanikin. Siellä kokemukset toimintamallista olivat saamani tiedon mukaan pääsääntöisesti myönteisiä.

Kuntaliitostakin sain tietoa oppisopimuskoulutuksen käytöstä kunnissa. Sieltä korostettiin, että oppisopimuksen käyttäminen räätälöidysti ja tarkasti kohdennettuna, sisältää vain positiivisia vaikutuksia.

Millaisen vastauksen sain? Kaupunginhallitus on henkilöstöstrategiaa evästäessään linjannut, että kaupungin organisaatio, prosessit ja henkilöstön tehtävät perustuvat valtuuston päättämien tavoitteiden ja palveluhankintastrategian mukaiseen palvelujen järjestämiseen.

Henkilöstöstrategiaan ei ole linjattu työllistämiseen liittyviä tavoitteita. Pyritään ensisijaisesti rekrytoimaan koulutettuja ammattilaisia, koska oppisopimuskoulutettavan ohjaaminen työpaikalla sitoo resursseja muusta toiminnasta.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Asiakastyytyväisyys tutkimuksen tekeminen


Ja tässä asiasta tekemäni valtuustoaloite:

VALTUUSTOALOITE                                                                     14.5.2012
  
ASIAKASTYYTYVÄISYYS TUTKIMUKSEN TEKEMINEN
  
ALOITTEEN SISÄLTÖ:

Rovaniemen kaupunki teettää asiakastyytyväisyys-tutkimuksen ”kuntouttavaan työtoimintaan” osallistuvien keskuudessa.

Siinä selvitettäisiin toiminnan nykytilaa, kipukohtia ja kehittämistarpeita asiakasnäkökulmasta.

ALOITTEEN PERUSTELUT:

Tarkastuslautakunnan arviointiraportissa (s.25) todetaan, että ”kuntouttavaan työtoimintaan liittyy usein tarve mielenterveys- ja päihdepalvelujen sitomiseen osaksi asiakkaan kuntoutuksen kokonaissuunnitelmaa. Tältä osin tarpeeseen ei ole kaikilta osin pystytty vastaamaan, ja että tähän tarvitaan erikoisosaamista ”

Asiakastyytyväisyys-tutkimuksen tulosten perusteella kuntouttavaa työtoimintaa voidaan kehittää edelleen ja organisoida enemmän asiakaslähtöisesti.

Tämän perusteella myös kuntouttavan työtoiminnan vaikuttavuus paranisi.


Jaakko Portti







lauantai 2. kesäkuuta 2012

Hulvaton tulevaisuus

Hyvinkään tapahtumat ovat nostaneet keskustelun keskiöön asesäädösten kiristämisvaatimuksia, mielenterveyspotilaiden hoidon nykytilan ja yleisesti nuorten pahoinvoinnin.

Oudoksunut sitä, että vasemmistoliitonkin piiristä vastaukseksi on nostettu aselakien kiristäminen ja Alko-lukko asekaapin kylkeen. Tällainen ongelmien ratkaisutapa johtaa holhoamisen, viranomais- ja poliisivalvonnan tunkeutumiseen yhä syvemmälle ihmisten arkielämään.

Äärimmilleen vietynä kehitys johtaa siihen, että horisontissa siintää poliisivaltio.  Henkilökohtainen vastuu omista tekemisistään saa väistyä valvonnan tieltä. Ongelmien ratkomisen sijaan, ne pyritään patoamaan valvottaviksi ja hallittaviksi möhkäleiksi. “Iso Veli” valvoo kaikkea. Olen ymmärtänyt, että vasemmiston tavoitteiden mukaista ei ole tällainen yhteiskunnallinen kehitys.

Oleellista on ratkaista, miksi suomalainen nuori mies voi huonosti? Nuorisotyöttömyys on noin 25 %, ja maassa on noin 60.000 syrjäytynyttä nuorta. Maksuhäiriömerkintä on 80.000 nuorella, jossa on kasvua 34 % edellisestä vuodesta. Tällaisiin tekijöihin pureutumalla äärimmäisten ja peruuttamattomien tekojen todennäköisyys vähenee.

Meillä kaikilla on henkilökohtainen vastuu omista tekemisistä ja tulevaisuudesta. Onko kuitenkin nuorten kohdalla niin, että oma elämänkertomuksen ja tulevaisuuden rakentaminen näyttäytyy vain pätkissä tai on hämäränpeitossa? Tulevaisuuden näköalojen luomiseen tarvitaan hyvinvointiyhteiskunnan panostusta ja ratkaisuja. Tämä on yhteiskunnan vastuulla, mutta se ei tarkoita samalla henkilökohtaisen vastuun poistumista.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Kuntouttava työtoiminta

Arviointikertomuksen sivuilla 24 – 26 arvioinnin kohteena on ”kuntouttava työtoiminta”. Toiminta perustuu vuonna 2001 säädettyyn lakiin kuntouttavasta työtoiminnasta. Sen mukaan kuntouttavan työtoiminnan piiriin kuuluu pelkän työttömyyden perusteella. Se koskee vain perusterveitä työkykyisiä ja pitkäaikaistyöttömiä, ei ketään muita.

Kuntoutustarpeen pääsyynä on nimenomaan työttömyys:

”laissa asiakkaaksi määritellään työtön henkilö, joka saa työttömyyden perusteella toimeentulotukea tai työmarkkinatukea.” (STM: Kuntouttavan työtoiminnan käsikirja s.13)

Laki on työnhakijaa velvoittava ja sanktioitu. Vaikka aktivointisuunnitelma pitää laatia yhteistyössä asiakkaan kanssa, jo kieltäytyminen sen allekirjoittamisesta johtaa kahteen sanktioon – työmarkkinatuen menettämiseen ja alennettuun toimeentulotukeen. Sen sijaan kunnille – järjestäjille - ei ole mitään sanktioita siitä, millaista kuntouttavaa työtoimintaa ne järjestävät. Kuinka hyvin se sisällöllisesti vastaa asiakkaan yksilöllisiä tarpeita – vai vastaako lainkaan?

Tuntemattomassa Sotilaassa Lammio määräsi Antti Rokan asettelemaan kiviä kinttupolkunsa reunoille. Tästä ”lumetyöstä” kieltäytyminen johti Rokan sanktiouhan armoille. Koskelaa ei edes nuhdeltu typerästä työmääräyksestään.

THL:n tekemän tutkimuksen mukaan kuntouttava työtoiminta lisää hyvinvointia, mutta ei johda työllistymiseen. Vain noin viisi prosenttia siirtyi töihin avoimille työmarkkinoille tai ammatilliseen koulutukseen, kun taas 20 prosenttia siirtyi uudelle kuntouttavan työtoiminnan jaksolle.

Arviointikertomuksessa (s. 25) todetaan, että

”kuntouttavaan työtoimintaan liittyy usein tarve mielenterveys- ja päihdepalvelujen sitomiseen osaksi asiakkaan kuntoutuksen kokonaissuunnitelmaa. Tältä osin tarpeeseen ei ole kaikilta osin pystytty vastaamaan, ja että tähän tarvitaan erikoisosaamista ”

Pitäisikö tuohon erikoisosaamisen puuttumiseen jotenkin vastata? Vai olemmeko tyytyväisiä vain siitä, että kuntouttavaan työtoimintaan säntillisesti osallistutaan, ja siten säästetään kaupungilta ns. Kela-sakkomaksuja.

Johtopäätöksissä ja suosituksissa (s.26) todetaan, että
                     
”Asiakkaille, jotka eivät hyödy kuntouttavasta työtoiminnasta, tarvitaan välityömarkkinoita. Elinkeinojen kehittämisohjelmassa tämä on jäänyt vähälle huomiolle.”

Mitä tällä tarkoitetaan? Työ- ja elinkeinoministeriön ”välityömarkkinat”- käsitteen määritelmässä ne jakaantuvat a) aktiivisen työvoimapolitiikan ja b) aktiivisen sosiaalipolitiikan palveluihin. Työharjoittelu, työelämävalmennus, palkkatuettu työ ja kuntouttava työtoiminta kuuluvat ns. välityömarkkinoihin, ovat osa sitä.  Yhteistä tässä on, että he eivät tee täyttä työpäivää eivätkä saa täyttä palkkaa, tai saavat vain vähäisen ylläpitokorvauksen.  

Lopuksi. Mielestäni kaupungin tulisi teettää asiakastyytyväisyys-tutkimus ”kuntouttavaan työtoimintaan” osallistuvien keskuudessa. Siinä selvitettäisiin toiminnan nykytilaa, kipukohtia ja kehittämistarpeita asiakasnäkökulmasta.

Jaakko Portti
valtuuston kokous 14.5.2012

Ja tässä asiasta tekemäni valtuustoaloite:

VALTUUSTOALOITE                                                                     14.5.2012
  
ASIAKASTYYTYVÄISYYS-TUTKIMUKSEN
TEKEMINEN
  
ALOITTEEN SISÄLTÖ:

Rovaniemen kaupunki teettää asiakastyytyväisyys-tutkimuksen ”kuntouttavaan työtoimintaan” osallistuvien keskuudessa.

Siinä selvitettäisiin toiminnan nykytilaa, kipukohtia ja kehittämistarpeita asiakasnäkökulmasta.

ALOITTEEN PERUSTELUT:

Tarkastuslautakunnan arviointiraportissa (s.25) todetaan, että ”kuntouttavaan työtoimintaan liittyy usein tarve mielenterveys- ja päihdepalvelujen sitomiseen osaksi asiakkaan kuntoutuksen kokonaissuunnitelmaa. Tältä osin tarpeeseen ei ole kaikilta osin pystytty vastaamaan, ja että tähän tarvitaan erikoisosaamista ”

Asiakastyytyväisyys-tutkimuksen tulosten perusteella kuntouttavaa työtoimintaa voidaan kehittää edelleen ja organisoida enemmän asiakaslähtöisesti.

Tämän perusteella myös kuntouttavan työtoiminnan vaikuttavuus paranisi.


Jaakko Portti







torstai 10. toukokuuta 2012

Miten kuuntelisi asukkaita ja loisi osallistumisväyliä?

Rovaniemen kaupunki järjesti 2.5.–12 "Keskustan suuralueen asukkaiden kuulemistilaisuuden". Aiemmin valtuustossa oli linjattu, että kaikille kuudelle palvelukylien alueelle perustetaan aluelautakunnat. Saman periaatteen mukaan, kuin Ylä-Kemijoella. Miten asia järjestettäisiin keskikaupungin suuralueella?

Aluelautakuntamalli ei mielestäni sellaisenaan ole siirrettävissä keskikaupungin suuralueelle. Jotenkin ydinkaupungin ja kaupunginosien asukkaiden ääntä olisi kuitenkin kuultava, osallistumista ja vaikutusmahdollisuuksia parannettava. 

Asukastoiminta on vapaata ja avointa kansalaistoimintaa, eikä siten ole siirrettävissä kaupungin luottamusorganisaation jatkoksi. Onko kumppanuudessa ja verkottumisessa vastaus? Mielestäni on.

Keskustan alueella toimii asukas- ja omakotiyhdistyksiä. Niiden toiminnan vilkkaus, aktiivien määrä, jäsenmäärät ja toimintamuodot vaihtelevat. Osa panostaa suoraan vaikuttamiseen kaupungin hallintoon, ja erilaisten kehittämishankkeiden toteuttamiseen. Osalla päämuotona on tilaisuuksien, tempausten ja harrastustoiminnan järjestäminen. Muutamalla on kiinteä toimipiste, palkattu vastuuhenkilö ja työllistämistoimintaa. Valtaosalla näin ei kuitenkaan ole. Asukasyhdistysten toimintaresurssien välinen ero on siten huomattava. 

Rovaniemen asuntomessujen aikaan kaupunki panosti tuntuvasti Ounasrinteen alueen viihtyisyyteen. Alue oli myös yhtenä messukohteena. Samanaikaisesti asukasyhdistystoiminta eli voimakasta kehitys- ja nousuvaihettaan. Toiminta oli monipuolista, ja uusia mahdollisuuksia löydettiin jatkuvasti.

Sittemmin kaupungin panostus on vähentynyt, ja samalla asukastoiminta hiipunut. Kumppanuudella, panostuksella ja asukkaiden aktiivisuudella näyttää siten olevan kohtalonyhteys. Asukastoiminnalla ei yksinään ole voimavaroja vastata alueen ongelmiin, ja löytää kehittämistarpeita, jos kumppani "vetäytyy" alueelta. 

Ounasrinteellä on monta eri toimijaa. Asukasyhdistyksen lisäksi Ounasrinteen kappeli, Ounasrinteen kirjasto, KAS ja VVO asuntojen asukastoimikunnat ja Ounarin Nuoret (vailla nuorisotiloja). Harmillinen asia on, että niiden toiminta ei nykyisellään kohtaa toisiaan. Kukin toimija puuhaa tahollaan omaa sarkaansa. Tiedottaa siitä omia erillisiä kanaviaan käyttäen. Yhteinen alueellinen tiedottaminen puuttuu. Alueen eri toimijoiden yhteistyön tiivistäminen on siten mahdollista ja tarpeellista. 

Kaupungin mukanaolo kumppanina ja tuon yhteistyön tiivistämisen "suojelijana" saattaa toiminnan aivan eri tasolle kaikkien hyödyksi. Sillä olisi selvästi myös vahvistava vaikutus kunkin toimijan työn tuloksellisuuteen

Ounasrinteen asukasyhdistyksellä on yhteinen "asukastupa" KAS asuntojen asukastoimikuntien kanssa. Sen käyttö on kuitenkin aivan turhan vähäistä. Monet eivät edes tiedä sen olemassaolosta. Samoin VVO:lla ja KAS asunnoilla on omia asukkaiden käytössä olevia kerho- ja harrastustilojaan. Kuinka aktiivisessa käytössä ne ovat ja miten laajasti niistä tiedetään?

Jotta asukastoiminnasta tulisi todellinen osallistumis- ja vaikuttamiskanava, niiden toimintaresurssien turvaamiseen tarvitaan tuntuvaa kaupungin panostuksen lisäämistä. 220 euron vuotuinen toimintatuki, ja viidelläkymmenellä prosentilla pienennetty kohdeavustus ovat aika hataria pohjia ponnistaa ja järjestää yhtään mitään.

Oulun kaupunki panostaa Rovaniemeä huomattavasti enemmän asukastoimintaan, ja toiminta on koordinoidumpaa. Oulun kaupungin alueella toimii neljätoista asukastupaa. Jokaisella suuralueella toimii kaikille avoin yhteistyöryhmä. Tähän suuntaan Rovaniemelläkin asukkaiden kuulemis-, vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia tulisi kehittää.

Puoluepolitiikka ei kuulu asukastoimintaan - kriittisyys kuuluu. Pidän itse asukastoiminnan menestymisen kannalta tärkeänä, että sitä ei alisteta kenenkään polittisen uran ponnahduslaudaksi tai puoluepoliittiseksi käsikassaraksi. Toiminnassa täytyy pyrkiä päinvastaiseen suuntaan. Yhdistää eri tavoin ajattelevien ihmisten tarmo alueen yhteiseksi hyväksi.




maanantai 16. huhtikuuta 2012

Terveyskeskusmaksu pois!


VALTUUSTOALOITE 
Aloitteen sisältö:


Eri väestöryhmien terveyserojen kaventamiseksi Rovaniemen kaupunki poistaa terveyskeskusmaksun ensi vuoden (2013) alusta lähtien.

Maksun poiston kuintataloudelliset vaikutukset selvitetään vuoden 2013 talousarvion ja taloussuunnitelman valmistelun yhteydessä.

Maksun poistamisesta päätetään talousarvion hyväksymisen yhteydessä.

Poiston vaikuttavuutta terveyserojen kaventumiseen seurataan vuosittain.

Aloitteen perustelut:

Terveyserot ovat kasvaneet merkittävästi eri väestöryhmien kesken. Maksun poisto on tehokas keino vaikuttaa heikoimmassa asemassa olevien terveystilanteeseen.
Ihmisten sosiaalinen ja taloudellinen tausta (lompakon paksuus) määrittelee liiaksi ihmisten terveyttä, eikä se ole tervettä.
Terveyskeskusmaksulla on myös ihmisiä eriarvoistava vaikutus.  Esim. työterveyshuollon käyttäjillä näitä maksuja ei ole.
Terveyskeskusmaksut menevät usein myös perintään, josta seuraa ainoastaan lisäkuluja ja taloudellisia vaikeuksia. Järkevää ei ole sekään, että terveyskeskusmaksujen maksamiseen joudutaan usein hakemaan toimeentulotukea tai kirkon diakonian tukea.
Terveyskeskusmaksuja on perusteltu tarpeella vähentää niin sanottuja turhia terveyskeskuskäyntejä. Tuo perustelu ei nykyvalossa ole ajankohtainen. Maksulla on päinvastainen – karkottava - vaikutus. Ovea ei avata, vaikka tarvetta olisi.
Ollaanko terveyspalvelujen osalta tulevaisuudessa ajautumassa tilanteeseen, jossa täytyisi kehitellä etsivää terveystyötä. Jotta löydettäisiin ne, joiden niitä palveluja tulisi todella käyttää. Jopa turhien käyntien uhallakin.

Rovaniemen kaupunginvaltuuston kokous 16.4.2012